torstai 13. lokakuuta 2016

Tieto lisää tuskaa

Tämä on ollut iät ja ajat tuskallinen tieto. Tähän asti yleinen käsitys on ollut, että mitä enemmän tiedät, sen vaikeammaksi oleminen on muodostunut. Maailma on viimeisinä vuosikymmeninä kuitenkin muuttunut ennen näkemättömän rajusti. Kiitos tästä muutoksesta kuluu tekniikan ja ennen kaikkea tietotekniikan kehitykselle. Tuo otsikon vanhan kansan totuus on muutoksen myötä saanut uuden sisällön uudesta näkökulmasta.

Tuska lisääntyy kaikkialla, missä lisääntyvää tietoa pitää hallita, esittää, analysoida ja jakaa. Erityisen tuskalliseksi olemassaolo on muodostunut niillä toimijoilla, joiden toimintaan kuuluu vanhan ja analogisen tiedon hallinta. Tämä vanhanaikaisessa muodossa oleva tietosisältö pitäisi toimittaa nykyisen verkkoyhteiskunnan saataville. Pelkkä ajatus työsaran pituudesta aiheuttaa tuskaa.

Kysymys ei ole vain työmäärän (=tietomäärän) suuruudesta, vaan sen ilmenemismuodon aiheuttamasta ongelmasta kontra digitaaliyhteiskunta. Siinä sitä on tiedon louhijoille ja muille tietokaivostyöläisille vuorta kiivettäväksi. Ensimmäinen jyrkkä rinne kavuttavaksi on tiedon muuttaminen digitaaliseksi. Tähän onneksi nykyään alkaa olla tehokkaita työvälineitä, mutta jotka toki vaativat henkilöresursseja. Ikävä kyllä tänä päivänä ”henkilötyövuosi” alkaa olla pahempi kirosana kuin se kuuluisa v -sana. Tämä koskee sekä yksityistä, että julkista sektoria. Mutta näin julkisen rahoituksen alaisissa laitoksissa tuska lisääntyy erityisesti.

Toinen, minun mielestäni vielä suurempaa tuskaa aiheuttava asia on sisällön kuvailu ja metatieto. Tämä asian merkitys tahtoo unohtua erilaisissa digitointiprojekteissa. Metatieto, sisällön kuvailu on kuitenkin se kompassin neula, jonka avulla tiedon tarvitsija löytää tiedonlähteelle. Kyllä, teksti on kuvamuodosta luettavissa ja saatettavissa tekstihaun piiriin. Mutta tekstihaku on kuin trooli Saimaalla, siihen tarttuu mukaan kaikki jollain tavalla sopiva. Kiisket ja lohet. Harmittaa kun on lohta kalastamassa. Jaksaako sitä ruveta troolisäkistä etsimään niitä oikeita kaloja. Ei välttämättä. Pitäisi verkossa olla sopiva silmäkoko, että roskakala menisi läpi. Tarvitaan siis karkeampaa määrittelyä, luokittelua, asiasanoitusta, asiapohjaista yhdistelyä. Erilaisia yleisesti ymmärrettäviä korvamerkkejä jotka erottavat asiat toisistaan. Mitenkä sitten muodoltaan muu kuin tekstimateriaali? Kuvista, videoista ja äänitallenteista ei konevoimalla saa irti sitäkään vähää. Nämä asiat helposti unohtuvat ja ajatellaan, että kunhan materiaali saadaan digitoitua, niin se on helppo käsitellä, jakaa ja käyttää. Ei ole. Tietokanta tai tietojärjestelmä on täsmälleen niin hyvä ja käyttökelpoinen kuin siihen talletettu metatieto.

Siksi mielessäni toivon, ymmärrystä ja näkemystä niille tahoille, jotka vastaavat muistiorganisaatioiden ja saman tyyppisten toimijoiden rahoituksesta. Ei auta, jos tietää mitä etsii, pitää tietää mistä sen löytää.

Jari Lehtonen
IT-asiantuntija

Ei kommentteja: