perjantai 11. huhtikuuta 2014

Voivatko arkistot menettää merkityksensä historiantutkimuksen lähteinä?


Olin eilen Mikkelin maakunta-arkiston 80-vuotisjuhlaseminaarissa kuuntelemassa mielenkiintoisia – ja tavallisista arkistoalan seminaareista hieman poikkeavia – esityksiä. Loppukeskustelusta jäi erityisesti mieleen, kun kehittämisjohtaja Päivi Happonen sanoi kansalaiskeskusteluun ja sosiaaliseen mediaan viitaten, että sitäkin tulisi tallentaa täydentämään viranomaisaineistojen luomaa kuvaa. Sinänsä jo hienoa, että arkistokentällä ylipäätänsä tunnustetaan esim. tämä sosiaalisen median arvo, mutta kuitenkin ilmaisu ”täydentämään viranomaisarkistoja” kuulostaa hieman vaisulta. Riippuu tietysti hyvin pitkälti siitä, että miten kukin ymmärtää vaikkapa käsitteen ”yhteiskunta”. Ja mikä on valtion rooli ja merkitys suomalaisessa tai eurooppalaisessa yhteiskunnassa.

Jos otetaan esimerkiksi vaikkapa ns. Arabikevät, niin antavatko Kairossa, Tripolissa ja Tunisissa sijaitsevat arkistot tapahtumista miten tarkan kuvan? Kansannousun eturintama kulki kuitenkin Twitterissä, Youtubessa, Facebookissa sekä monenlaisilla Internet-sivustoilla. Samanlainen informaatiosodankäynti on parhaillaan menossa Ukrainan tilanteen ympärillä. Propagandaa suolletaan ennennäkemättömällä tahdilla joka tuutista ja Suomessakin kohistaan Finnbayn kaltaisten sivustojen toiminnasta. Minkälaisen kuvan Suomen ja suomalaisten reagoinnista Ukrainan tapahtumiin saisi tutkija 50 vuoden kuluttua käyttämällä ainoastaan viranomaislähteitä? Hänellä olisi käytettävissään ehkäpä ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan pöytäkirjoja sekä jotain ulkoministeriön kirjeenvaihtoa. Tulisiko niistä esille keskustelun koko kirjo, vai sisältäisivätkö viranomaisasiakirjat vain täysin ympäripyöreitä, kieli keskellä suuta laadittuja, latteuksia? Itse veikkaisin jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Eljas Orrman kiinnitti kommentissaan huomiota myös siihen, että mitä lyhemmät ovat turvallisuusluokiteltujen asiakirjojen salassapitoajat, niin sitä vähemmän paperille uskalletaan mitään kirjoittaa. Toisin sanoen asiat hoidetaan sitten mieluummin suullisesti. Tässä onkin hyvä aasinsilta Pekka Henttosenkin blogissaan käsittelemään tapaus Hautalaan, eli kuinka yhteiskunnallisesti hyvin merkittävää ministeriohjausta hoidetaan tekstiviesteillä. Taatusti ei löydy mitään merkintöjä ministeriön asiankäsittelyjärjestelmistä. Ja kun muutenkin tiedetään, että sähke –normit koskevat vain murto-osaa viranomaisten tietojärjestelmistä, niin herää kysymys, että saadaanko edes viranomaisaineistoa tehokkaasti talteen? Siis juuri sitä viranomaisaineistoa, jolle kansalaisyhteiskunnan keskustelu on vain täydentävässä roolissa.

No, voisivatko arkistot sitten oikeasti menettää asemansa historiantutkimuksen ykköslähteinä? Ajatus voi meidän aikalaistemme mielestä tuntua hassulta ja suorastaan absurdilta. Tehdäänhän esimerkiksi 1600-luvun arkielämän tutkimusta lähinnä tuomiokirjoista käsin. Ja sukututkimus nojaa hyvin pitkälle kirkonkirjojen ja henkikirjojen käyttämiseen. Fakta on kuitenkin se, että 1850-lukua edeltävältä ajalta ei yksinkertaisesti ole paljoa muuta tutkimusaineistoa tarjolla kuin viranomaisarkistolähteet. 2000-luvulla tilanne taas on aivan toinen. Arkistoaineistot – niin viranomais- kuin yksityisetkin – muodostavat naurettavan pienen osan datan kokonaismäärästä. Ja juuri siksi nyt olisi ensiarvoisen tärkeää, että se naurettavan pientä kokonaisosuutta edustava arkistoaineisto valittaisiin oikein perustein. Muuten vaihtoehtoisia skenaarioita on kaksi:

1) Jos arkisto-organisaatioiden säilyttämän materiaalin lisäksi jälkipolville säästyy muutakin aineistoa, niin viimeksi mainittu on tutkijan kannalta mielenkiintoisempaa ja hän käyttää tutkimuksessaan mieluummin sitä. Näin ollen arkistoaineisto marginalisoituu. Ajatelkaapa vaikka jos Twitter olisi ollut käytössä jatkosodan aikaan. Kuka jaksaisi lukea tylsiä, virallisia, sotapäiväkirjoja, jos tarjolla olisi myös sotilaiden twiittejä rintamalta. Vieläpä sen molemmin puolin.
@AdolfEhrnrooth Pirusti tapellaan vihulaista vastaan täällä Äyräpään sillaanpääasemassa, mutta pahalta näyttää! #jatkosota #Äyräpää #SuurhyökkäysKannaksella.

2) Jos arkisto-organisaatioiden säilyttämän materiaalin ulkopuolinen materiaali katoaa kokonaan, niin arkistoaineisto tulee antamaan hyvin vajavaisen ja yksipuolisen kuvan tapahtumista.

Tosin en pidä kakkosvaihtoehtoa ollenkaan todennäköisenä, koska maailmassa on kuitenkin niin paljon datan säilyttämiseen erikoistuneita tahoja Googlesta, Amazonista ja mormoneista alkaen. Siispä todennäköisempi vaihtoehto on se, että historiantutkimus tulisi enenevissä määrin irtautumaan arkistoaineiston hyödyntämisestä ja arkistot keskittyisivät vain tiettyjen todistusvoiman säilyttämisen kannalta tärkeiden dokumenttien arkistointiin.

Tarkoituksenani ei ole tässä nyt julistaa mitään arkistojen tuomionpäivän profetiaa, vaan ainoastaan nostaa esille tällaisen vaaran olemassaolo, jos asioita ei välillä nousta tarkastelemaan perinteisten roolien ja toimivaltareviirien yli. Ja tietysti 'yksityisarkistomiehenä' haluan tuoda esille yksityisen sektorin (yksityiset henkilöt, yhdistykset, yritykset) entistä suurempaa roolia yhteiskunnassa. Nimittäin Ukrainan kriisiin viitaten, varmasti tutkijan kannalta hyvin mielenkiintoista keskustelua käydään esimerkiksi Nokian renkaiden sekä muiden Venäjälle vahvasti panostaneiden yritysten hallituksissa sekä esimerkiksi Suomi-Venäjä-Seuran kokouksissa. Toivottavasti nämäkin keskustelut päätyisivät arkistoon.
 
Olli Alm
Tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö
 
PS. Ja onnittelut vielä Mikkelin maakunta-arkistolle 80-vuotisesta taipaleesta. Sieltä MMA:sta on moni lupaava arkistonhoitaja ponnistanut maailmalle! ;)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mä ennustan 1. vaihtoehdon kaltaista tilannetta. Nykyiset viralliset arkistot (viranomaisarkistot) eivät pysty mitenkään keräämään kaikkea sitä tietoa, mitä verkossa liikkuu. Tulevaisuudessa tullaan käyttämään rinnakkain virallisia dokumentteja ja niitä tietoja, mitä esim. sosiaalisesta mediasta on jäljellä. Voihan olla, että Twitter säilyy kokonaisena "ikuisesti", jolloin siellä välitetyt viestit on käytettävissä aikaleimoineen ja lähtettäjä- ja lukijatietoineen.