Havaintoja sukututkimusrintamalta

Olin viime viikonloppuna Heljän kanssa esittelemässä Elkaa Valtakunnallisilla sukututkimuspäivillä Savonlinnassa. Ohessa on hieman hajanaisia mietteitä liittyen sukututkimukseen yleensä sekä yritysarkistojen käytöstä sukututkimukseen liittyen.

Kiinnostus historiaa kohtaan kasvaa

Hyvin moni ihminen totesi viikonlopun aikana, että kun ikää kertyy lisää, niin oma historia alkaa kiinnostaa entistä enemmän. Ja että eläkeläisellä on enemmän aikaa harrastuksille kuin työssäkäyvällä, lapsiaan kasvattavalla, kolmi-nelikymppisellä. Nyt kun suuret ikäluokat ovat saavuttaneet eläkeiän, niin kiinnostus sukututkimusta kohtaan on varmastikin sitten kasvamaan päin.

Toinen mielenkiintoinen seikka – joista messuilla puhui europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen – on ihmisen kokemus omista juuristaan, tai pahimmassa tapauksessa juurettomuudestaan. Jos oma suku on elänyt vuosisatoja vaikkapa Pohjois-Savossa tai Etelä-Pohjanmaalla, ja itse on työn perässä muuttanut Espooseen, niin voi se jossakin vaiheessa aiheuttaa jopa ahdistuneisuutta. Tietyssä mielessä esimerkiksi paluumuuttamisessa ja oman historiansa tutkimisessa on pohjimmiltaan kyse samasta ilmiöstä.

Ei vain kirkonkirjoja ja sukupuita

Messuilla tuli taas hyvin ilmi, että sukututkimus ei ole ainoastaan mikrofilmirullien kelaamista maakunta-arkistossa, ja oman sukupuunsa piirtelyä tietokoneella. Hyvin monella ihmisellä on palavaa kiinnostusta myös jotakin fyysistä asiaa kohtaan. Se voi olla esimerkiksi suvun vanhan kantatila, isoisän omistama höyrylaiva tai vaikka suvun omistama kyläkauppa. Siksi sukututkimus ei aina ole pelkästään henkilöhistoriallista tutkimusta, vaan se sisältää paljon muutakin.

Tässä mielessä sukututkimus kytkeytyykin vahvasti osaksi paikallishistoriallista tutkimusta, joka kattaa jonkun tietyn maantieteellisen alueen hallinto-, elinkeino- ja kulttuurihistorian. Yritysarkistot voivat luonnollisella tavalla täydentää nimenomaan tätä puolta tutkimuksesta. Varsinkin perinteisillä teollisuuspaikkakunnilla, kuten vaikkapa Forssassa, Valkeakoskella ja Anjalankoskella, isojen yritysten vaiheet kytkeytyvät hyvin tiiviisti paikallisten sukujen kanssa.

Sukututkijoiden käyttämät tietojärjestelmät

Ammatillisessa mielessä erityisen kiinnostavaa oli kuunnella juttuja siitä, että mitä tietojärjestelmiä tutkijat tällä hetkellä enimmäkseen käyttävät. Arkistolaitoshan on käytetyimpiä aineistojaan digitoimalla pääosin jo ulkoistanut sukututkimuksen verkkopalveluihin. Näitä palveluita on ainakin Arkistolaitoksen Digitaaliarkisto, joka tosin saa kritiikkiä haku- ja selailukäyttöliittymästään. Toinen käytetty järjestelmä on Suomen Sukututkimusseuran Hiski, johon on tallennettu tiedot kirkonkirjoista tekstimuodossa. HisKi on saanut jonkun verran negatiivista palautetta tallennustyössä tehtyjen kirjaamisvirheiden johdosta, mutta virheet ovat täysin ymmärrettäviä, koska vanhojen käsialojen ja erilaisten kirjoitusmuotojen tunnistaminen ei koskaan ole yksiselitteistä. Hiskiä vastaava järjestelmä on myös mormonien Yhdysvalloissa kehittämä Family Search, johon myös on kirjattu tiedot kirkonkirjojen mikrofilmirullilta tekstimuodossa.

Käyttäjien ylivoimainen suosikki tuntui olevan Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen digiarkisto, joka nimensä mukaisesti perustuu digitointiin, eikä manuaaliseen tallennukseen kuten HisKi ja Family Search. Ero Arkistolaitoksen Digitaaliarkiston ja SSHY:n Digiarkiston välillä syntyy ensiksi mainitun paremmasta käyttöliittymästä. Tätä asiaahan on analysoinut Outi Hupaniittu SLS:n tutkimuksessa Tutkijoiden ääni ja sähköiset aineistot, joten en käsittele käytettävyyttä tässä nyt tämän enempää. Näiden edellä mainittujen neljän järjestelmän lisäksi on olemassa vielä käyttäjien tekemiä hakemistoja, jotka hyödyntävät Arkistolaitoksen Digitaaliarkistossa olevia aineistoja.

Oma veikkaukseni tulevasta kehityksestä

Tällä hetkellä SSHY:n Digiarkisto näyttäisi olevan suosituin järjestelmä, ja sitä eräällä tavalla täydentävät käyttäjien tekemät digihakemistot Arkistolaitoksen Digitaaliarkistoon. Näiden digitaaliarkistojen – jotka perustuvat siis kirkonkirjoista tai niiden mikrofilmikopioista otettuihin kuvatiedostoihin – huono puoli on tietysti se, että niitä ei millään ilveellä saada koneluettavaan muotoon. Toisin sanoen Digitaaliarkistojen avulla päästään ainoastaan ”puoliautomaattiseen” sukututkimukseen, jossa tutkijan täytyy itse edelleenkin tehdä varsinainen etsimistyö. Sen sijaan tekstimuotoisesta aineistoista voitaisiin ontologisoida oikeita virtuaalisia henkilöketjuja, jolloin tiettyjä lähtöhenkilöitä klikkaamalla saataisiin nähtäville kokonaisia sukuhaaroja. Kaikista pisimmälle tässä työssä on edennyt mormonien ylläpitämä Family Search. Heillä on myös käytettävissään ylivertaiset resurssit verrattuna kilpailijoihinsa, joten suosittelisin kaikkia sukututkimuksesta kiinnostuneita henkilöitä tarkasti seuraamaan, että mitä Atlantin toisella puolella kehitellään.

Toki kirkonkirjoissa esiintyvät aukot, nimien erilaiset kirjoitusmuodot, väärät syntymäajat ja kaikki muut sukututkijoille niin tutut vaikeudet haittaavat tätä henkilötietojen ontologisointia. Mutta niiden kohdalla on vain käytettävä luovia tutkimusmenetelmiä, kuten sukututkijat joutuvat tälläkin hetkellä tekemään. Suomessa ei kuitenkaan ennen vuotta 1900 ole elänyt niin montaa miljoonaa ihmistä, etteikö heitä koskevien henkilötietojen tekstimuotoinen tallentaminen tietokantaan, ja henkilötietojen linkittäminen toisiinsa, voisi olla mahdollista. Uskon vahvasti, että ennen vuotta 2030 meillä on käytössä järjestelmä, jossa on koneluettavassa muodossa tiedot kaikista yli sata vuotta vanhemmista henkilötiedoista. Jos ei Suomen valtion tai sukututkimusseurojen, niin sitten mormonien tekemänä.

Sitä, että ihminen voi jonain päivänä yhdellä klikkauksella saada sukupuunsa lähtöhenkilöstä aina vaikkapa 1700-, 1600- tai jopa 1500-luvulle saakka, ei pidä nähdä sukututkimuksen kuolemana. Päinvastoin, silloin tutkija voi syntymä-, kaste-, vihkimis- ja kuolinpäivämäärien metsästämisen sijaan keskittyä varsinaiseen asiaan: millainen minun esi-isäni oli? Mitä hän teki työkseen, mitä hän harrasti, mitä mieltä hän oli asioista ja niin edelleen. Loppujen lopuksihan pelkät päivämäärät kirkonkirjan sivuilla eivät kerro meistä ihmisinä yhtään mitään.

 

Olli Alm

Tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö