maanantai 10. maaliskuuta 2014

Eikö yksityisen terveydenhuollon potilasasiakirjojen säilyttämiseen saada tolkkua?

Joku vuosi takaperin annettiin uudet ohjeet terveydenhuollon potilasasiakirjojen säilyttämisestä.  Samalla poistettiin kunnallisilta terveyskeskuksilta velvollisuus ottaa vastaan potilasasiakirjoja toimintansa lopettaneilta yksityisen terveydenhuollon yrityksiltä. Kun pakkoa ei ole, terveyskeskukset eivät enää ole halunneet ottaa ylimääräisiä arkistotehtäviä niskoilleen.

Seurauksena tästä on ollut se, että toimintansa lopettaneet yksityisen terveydenhuollon yrittäjät pohtivat hämillään, minne laittaisivat arkaluontoista tietoa sisältävät potilasasiakirjansa. Ongelman ydin on siinä, että potilasasiakirjojen säilytysaikavelvoite on vuosikymmeniä, pahimmillaan sata vuotta. Yrittäjät itse ymmärtävät potilastietojen arkaluonteisuuden, mutta entä heidän lapsensa tai lapsenlapsensa? Saa nähdä, kuinka paljon potilasasiakirjoja päätyy ullakoilta, kellareista tai autotalleista esim. kaatopaikoille. Potilasturvallisuus on uhattuna.

Toisaalta voidaan myös kysyä, miksi ylipäätänsä ketään, ja vieläpä alenevassa polvessa, pitää orjuuttaa säilyttämään asiakirjojaan älyttömän pikiä aikoja. Mitä hyötyä on kenellekään tiedoista, jotka lojuvat jossain ja joiden olemassa olosta ei kukaan tiedä?

Yksityisen terveydenhoidon alalla toimii suuri määrä lääkäreitä, hammaslääkäreitä, psykiatreja, psykologeja, optikoita, fysioterapeutteja jne. Säännöllisin väliajoin myös Elkaan tulee tiedusteluja siitä, minne potilasasiakirjat voisi laittaa toiminnan päätyttyä.  Asiaa on pohdittu ainakin sosiaali- ja terveysministeriössä mitään ratkaisua kuitenkaan aikaan saamatta.

Ongelma voitaisiin ratkaista kolmella tavalla. Jos nykyinen säilyttämisvelvollisuus halutaan pitää edelleen voimassa, julkisen vallan on otettava vastuulleen yksityisen terveydenhuollon asiakirjojen säilyttäminen. Nopein konsti olisi muuttaa asetusta ja poistaa toimintansa lopettaneilta yrittäjiltä säilyttämisvelvollisuus. Jos mitään muutosta ei tapahdu, ainakin itse vastaavassa tilanteessa valitsisin terveen järjen kansalaistottelemattomuuden. Tuhoaisin potilasasiakirjat luotettavalla tavalla. Kaikki säilyttämiseen liittyvät riskit poistuisivat kertaheitolla.

Jarmo Luoma-aho
Arkistonjohtaja


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Noista ratkaisuvaihtoehdoista puuttuu mielestäni ilmeisin eli se, että yritysten on huolehdittava lakisääteisistä säilytysvelvollisuuksistaan. Teillä Elkassa on varmaan aika hyvä käsitys siitä, että kuinka paljon maksaa hyllymetrin säilyttäminen vuodessa. Tähän päälle pitää sitten laskea tietosuojalääkärin palkka tietopalvelupyyntöjä varten. Tästä sitten lasketaan yritykseltä laskutettava summa arkistoinnista.

En näe mitenkään kohtuullisena ajatusta siitä, että yksityinen lääkäri (=yritys) voisi jättää lakisääteiset velvollisuutensa kunnan tai valtion hoidettavaksi, varsinkin tapauksessa, jossa rekisterinpitäjyys ei ole määritelty julkishallinnon vastuulle. Jos asiakirjat siirtyvät, pitää niille laskea hinta.

Asiakirjoja ei saa hävittää, sillä ne sisältävät asiakkaiden terveystietoja ja asiakkaat tarvitsevat niitä myös firman lopettamisen jälkeen. Ne eivät myöskään kuulu lääkärin perikunnalle.