maanantai 17. helmikuuta 2014

Maailmanvalloitusta


Kirjoitamme Open Source Archive –projektin pääsuunnittelija Mikko Lammen kanssa parhaillaan esitystä Berliinin Archiving 2014 –konferenssiin. Siinä on tarkoitus esitellä Capture –projektissa suunniteltu, ja nyt OSA –hankkeessa toteutettava, uusi arkistotietojärjestelmä sekä sen pohjana oleva tietomalli. Esityksen työnimenä on Flexible Data Model for Linked Objects in Digital Archives.
Noh, esitykset on vain esityksiä, ja siksi on tärkeämpää, että myös reaalimaailmassa tapahtuu. Olemme koko talven ajan testanneet OSA-järjestelmän protoa ja Alfa –versiota. Testauspalautteen pohjalta jatkokehitetty Beta-versio julkaistaan parin viikon kuluttua. Senkin jälkeen meillä on vielä koko loppuvuosi aikaa hioa ja kehittää järjestelmää tuotantokäyttökuntoon.

Mikkelin ammattikorkeakoulun nykyistä YKSA –arkistotietojärjestelmää käyttää tällä hetkellä mm. viisi yksityistä valtionapuarkistoa sekä lukuisa joukko kaupunginarkistoja. Jos/kun nämä siirtyvät jossakin välissä käyttämään parhaillaan kehittelemäämme OSA –järjestelmää, niin OSAsta tullee Suomen käytetyin arkistojärjestelmä.
 
Olli Alm
Tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö

perjantai 7. helmikuuta 2014

Vastakkainasettelun aika ei ole ohi


Tuntuuko ketään muuta vaivaavan tietyt ristiriitaisuudet tiedonhallinnan kentällä? Esimerkiksi datan avaaminen ja avoimen datan hyödyntäminen tuntuvat olevan nyt ykkösjuttuja, joilla valtionhallintokin haluaa luoda uutta talouskasvua. Mutta vastaavasti taas toisella kädellään valtio on tiukentamassa tekijänoikeuslainsäädäntöä ja ennen kaikkea tietosuojanormeja. Pelkästään jo Finnassa olevien kuvailutietojen avaamisesta avoimena datana on väännetty pari vuotta, eikä siinä ole edes kyse mistään erityisen arkaluonteisesta aineistosta, vaan pelkästään kulttuuriaineiston metatiedosta. Kovin vaikealta tämä datan avaaminen tällä hetkellä tuntuu.

Toinen trendi on tietenkin ketterän kehityksen menetelmän käyttäminen ohjelmistosuunnittelussa. Lähdetään pienestä liikkeelle, tehdään proto, otetaan käyttäjät mukaan jo heti alkuvaiheessa. Mutta samaan aikaan saa sanomalehdistä lukea julkishallinnon yhä kalliimmista ja kalliimmista tietojärjestelmähankkeista. Kanta-arkiston ja potilastietojärjestelmien kohdalla puhutaan sadoista miljoonista tai jopa yli miljardista. Ministeriöidenkin asianhallintajärjestelmät tuntuvat maksavat järjestään vähintään kymmeniä miljoonia euroja. Viimeisimpinä ollaan nyt hankkimassa Virosta Kansallista palveluväylää, jonka alustava hintalappu on 120 miljoonaa.

Tsemppiä vaan sille ketterälle kehittäjälle, joka haluaa jostakin noista sadan miljoonan euron järjestelmistä saada ulos vaikkapa jonkun Mikkeliä koskevan tietoaineiston. Tai no, kyllähän rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta hintalapussa lienee vähintään kuusi numeroa.
Olli Alm
Tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö

maanantai 3. helmikuuta 2014

Yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta


Me veronmaksajat käytämme suurin piirtein noin 25 miljoonaa euroa vuodessa julkisesti rahoitettujen arkistojen (Arkistolaitos + yksityiset keskusarkistot) toimintaan. Olettaen, että aktiivisia historiantutkijoita on Suomessa noin tuhatkunta, niin se tarkoittaa kahtakymmentäviittätuhatta euroa per tutkija. Tai jos mittapuuna käytetään kymmentätuhatta aktiivista sukututkijaa, niin tarkoittaa se noin kaksituhattaviisisataa euroa jokaista mikrofilmisalissa istuvaa rullailijaa kohden. Ja sanovat vielä golfia kalliiksi harrastukseksi…

Kuitenkin kun nykypäivänä rahaa missä jaetaan, niin rahoittaja tahtoo kyllä tasan tarkkaan tietää mitä rahoilla saadaan aikaiseksi. Siksi jokaisessa julkista rahoitusta saavassa organisaatiossa käytetään tammikuussa hetki jos toinenkin erinäisten tilastojen ja toimintakertomusten laadintaan. Nyt meillä arkistosektorilla on ryhdytty puhumaan erityisesti yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Vielä ei ole tosin määritelty, että mitä se yhteiskunnallinen vaikuttavuus tarkoittaa, mutta oletettavasti ei ainakaan asiakaskontaktien määrää noihin tuhanteen historiantutkijaan. Mikä sitten lasketaan yhteiskunnalliseksi vaikuttavuudeksi, ja kuinka sitä mitataan ja arvotetaan. Vastaako tuhat Facebook-tykkäämistä yhtä perusteellista väitöskirjatutkimusta? Tai vastaako yksi maakuntalehteen saatu uutisjuttu kymmentä maksullista selvitystä?

Mielestäni arkistonhoitajat ovat osittain myös propagandatyöntekijöitä. Meidän tuotteemme ei tosin ole poliittinen ideologia tai uskonnollinen vakaumus, vaan yleisen historiatuntemuksen lisääminen. Tuoda kvartaalitaloudessa eläville ihmisille hieman tässä-ja-nyt –ajattelua pidempää aikaperspektiiviä. Eräskin viime viikolla Facebookkiin laittamamme kuva keräsi viikossa noin 7500 katselukertaa. Harmitonta viihdettähän se vain on, mutta toisaalta eikö tuon kuvan välityksellä tuhannet ihmiset saaneet hetkellisen oppitunnin 1930-luvun teknologiasta, joka ehkä pieneltä osaltaan auttaa heitä jäsentämään viime vuosikymmenien teknologista kehitystä.

Netti – ja erityisesti Facebook – on nykyisin pullollaan erilaisia retro-sivustoja ja menneisyyden muisteluun perustuvia ryhmiä. Hyvin monet niistä käyttävät tällä hetkellä Elkan Facebookissa tai nettisivuilla julkaistuja kuvia, piirustuksia ja tekstejä. Monet vieläpä lähdettään ilmoittamatta. Haittaako tämä minua? Ei haittaa, koska osaltaan tämä on sitä yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Julkaisutoiminnan kautta ihmisten yleinen historiatietoisuus kasvaa. Ja samalla teemme tunnetummaksi myös suomalaista teollisuutta ja yrittäjyyttä. Hopeatoffee-galleriat, automainokset, vanhat ruokalistat, jne., kertovat eräänlaista kuvaa tavallisten ihmisten elämästä. Sellaista, joka ei koostu pelkästään viranomaisten päätöksistä ja kirkkoherran isoon mustaan kirjaan tekemistä merkinnöistä.  
Olli Alm
Tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö