tiistai 25. kesäkuuta 2013

Vähän käytetty resurssi


Miltä kuulostaa kokoelma, jossa on lähes neljä ja puoli tuhatta digitoitua äänitettä ja liikkuvan kuvan tallennetta vuosilta 1929 – 2005? Sellainen on nimittäin meidän digitoitujen av-aineistojen arkisto eli ElkaD. Tällä hetkellä järjestelmä sisältää 2343 liikkuvan kuvan tallennetta ja 2039 äänitettä.

Toki tekijänoikeus- ym. syistä johtuen valtaosaan aineistosta on rajoitettu pääsy, mutta kuitenkin lähes 700 tallennetta on julkisesti katsottavissa tai kuunneltavissa. Järjestelmässä on lisäksi toteutettu ns. virtuaalinen tutkijasali, jossa yliopistojen HAKA-tunnuksilla pääsee katsomaan yli kahtatuhatta rajoitetun käyttöoikeuden tallennetta. Siten esimerkiksi opinnäytetyön tekijällä on käytössään yhteensä lähes kolmetuhatta digitoitua av-tallennetta. Bitteinä laskettuna aineistoa on kaikkiaan lähes kaksikymmentä teratavua.

Ehkäpä hankalahkosta käyttöliittymästä johtuen ElkaD ei ole koskaan saavuttanut erityisen suurta suosiota. Toivottavasti siellä olevat aineistot pääsevät kuitenkin tämän vuoden aikana paremmin esille, kun rajapinta Kansallisen Digitaalisen Kirjaston asiakasliittymään otetaan käyttöön, ja aineistot saapuvat Finnaan tutkittaviksi. Rajapinnan suhteen kaikki on valmista ja testattua – enää odotamme nimien laittamista paperiin jolloin aineistot pääsevät matkaan.
 
Olli Alm
Tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö

torstai 13. kesäkuuta 2013

Ketterämpää kehitystä


Meillä on täällä melko virkeästi toimiva paikallinen muistiorganisaatioklusteri nimeltään Digitalmikkeli, jonka jäseninä on arkistoja, kirjastoja, museo sekä yrityksiä ja oppilaitoksia. Yksi klusterin toimintamuodoista on järjestää jäsenilleen koulutusta ja erilaisia workshoppeja. Esimerkiksi menneen talven ja kevään aikana olemme tutustuneet mm. uusien palveluiden innovoimiseen ja tuotteistamiseen. Koulutussessioiden vetäjät ovat yleensä tulleet Aalto-yliopistosta - tai siellä syntyneistä konsultointiyrityksistä - ja ovat varmasti alallaan Suomen parhaimmistoa.

Perussanoma heillä kaikilla tuntuu olevan sama: nopeasti ja ketterästi liikkeelle, ja heti alkuvaiheessa asiakkaat mukaan. Ajatushan on muistiorganisaatioille perin vieras. Yleensähän meillä kootaan ensiksi ohjausryhmä, työryhmä, projektiryhmä, pari alatyöryhmää sekä kommentointiryhmä. Sitten kun on ”virkamiestyönä” kolmen-viiden vuoden ajan työstetty jotakin, niin vasta sen jälkeen se voidaan valmiina tuotteena asettaa asiakkaiden käyttöön. Ja tämä tehdään tietysti vielä niin, että voidaan naama peruslukemilla väittää järjestelmän/projektin olleen asiakaslähtöisesti toteutettu…

Noh, ei se konsulttien viitoittama tiekään johda suoraan autuuteen. Heidän puheissa vilisee hyvin epämääräisiä katkelmia, joissa ”joku firma Yhdysvalloissa” tai ”yksi tyyppi Tukholmassa” tekee jonkin mullistavan innovaation tai keksii uudenlaisen tavan toimia. Ja sitten me harjoittelemme pienryhmissä ketterää kehitystä keksimällä ja toteuttamalla pieniä kehitysprojekteja. Mutta eihän se kukkokaan käskien laula, joten ei liene kenellekään yllätys jos paljastan, että mitään erityisen mullistavia innovaatioita emme keksineet. Toki jo ajatus siitä, että lähdetään pienestä liikkeelle, on ihan tervetullut.

Ehkäpä meidän alalla hyvänä toimintamuotona kävisi välimallin ratkaisu, jossa tehtäisiin noin vuoden mittaisia kehitysprojekteja. Ensiksi joku keksii alkion, jota pyöritellään ad hoc –innovaatioryhmässä noin viikosta kuukauteen, jotta idea ja konsepti kirkastuu. Sen jälkeen rakennetaan palvelu, testataan sitä ja analysoidaan tulokset. Ja jos homma ei toimi, niin se lopetetaan. Jos homma taas toimii, niin se voidaan ottaa osaksi pysyvää palveluvalikoimaa. Tätä sopii miettiä.
 
Olli Alm
Tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö