keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tutkimusta vai elämystä


Ensinnäkin hyvät uuden vuoden toivotukset kaikille blogimme lukijoille! Vuosi on vaihtunut, ja virkistävän joululoman jälkeen on taas hyvä suunnata kohti uusia seikkailuita. Tammikuun tuska on tosin kaikki nämä raportit ja tilastot, jotka on väännettävä rakkaille rahoittajillemme. Mutta jottei polla aivan halkeaisi Excelin kanssa ”askarrellessa”, on hyvä välillä antaa ajatuksen vaellella vaikkapa blogitekstin muotoon. Ja tämänkertainen ajatuksentynkä syntyi oikeastaan noiden viime vuoden kävijätilastojen pohjalta.

Perinteisesti meillä arkistoissa vain tutkijasaliasiakkailla on väliä. Kansallisarkiston keräämiin asiakaspalvelun tilastoihin on nimittäin merkittävä tarkasti tutkijasaliasiakkaiden, asiakirjatilausten ja tilattujen arkistoyksiköiden lukumäärät. Noh, täytyy sinne ilmoittaa toki myös tehdyt selvitykset ja kaukolainatkin, mutta pohjavireenä on kyllä vahvasti tuo tutkijasalikeskeisyys. Esimerkiksi Internet-sivuilla käyntejä, verkkonäyttelyvierailuita tai tällä blogisivulla käyntejä ei tilastoida millään tavalla (tai kyllä ne tilastoidaan, mutta kukaan ei kysy niitä).

Kuitenkin koko yhteiskunnassa on vahva tahtotila kohti digitaalisia palveluita. Uusia digitaalisia agendoja syntyy harva se päivä niin EU-tasolla, kansallisesti kuin myös paikallisestikin. Esimerkiksi kotikaupunkini Mikkeli on nyt julistautunut pyrkivänsä ensimmäiseksi digitaalisten palveluiden kaupungiksi Suomessa. Arkistosektorilla kuitenkin eletään vielä siinä maailmassa, jossa ”oikea tutkija” on sellainen, joka istuu tutkijasalissa tutkimassa pölyisiä asiakirjoja. Digitaaliset palvelut, ja varsinkin sosiaalinen media, on enempi tai vähempi viihdekäyttöön tarkoitettuja.

Tarkoituksenani ei nyt ollut piikitellä mihinkään suuntaan, sillä se vaan on meidän alallamme perinteinen tapa ajatella. Ja sitä paitsi ennusmerkit ovat ilmassa, että suunta on vaihtumassa nopeasti, ja aivan päinvastaiseen suuntaan. Vuosien 2009 ja 2010 isojen digitointihankkeiden jälkeen arkistoilla on nyt aivan eri tavalla digitaalisia aineistoja kuin aiemmin. Osittain niiden seurauksena esimerkiksi sukututkimus on siirtynyt melkein kokonaan verkkoon. Sukututkijoilla kun on lisäksi käytössä mm. Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen digiarkisto, Suomen Sukututkimusseuran HisKi ja mormonien Family Search. Arkistojen tarjoamien digitaalisten palveluiden lisääntyessä tutkijasalikäynnit taitavat olla laskussa vähän joka suunnalla. Sen seurauksena tutkijasalipalvelun resursseja tuskin missään arkistossa ollaan ainakaan lisäämässä. Heilahtaako kuppi kohta niin päin, että muutaman vuoden päästä vain sähköisillä asiakkailla on väliä, ja tutkijasaliasiakkaita ei enää edes tilastoida? Tuskinpa noin radikaalisti käy ihan lähivuosina ainakaan, mutta kehitystrendin suunta on varmasti kaikille aika selvä.

Vai voisiko olla niin, että jatkossa ”oikeat tutkijat” (käytännössä siis sellaiset, jotka joutuvat käyttämään runsaasti aikaa lähdeaineistonsa parissa) keskittyvät sähköisten palveluiden äärelle, ja taas elämyshakuiset ensikertalaiset ovat arkistojen fyysisen tietopalvelun suurin asiakasryhmä. Monelle ihmiselle jo pelkästään satoja vuosia vanhojen asiakirjojen näkeminen voi olla elämys. Entäpä peruskoululaiset, lukiolaiset tai vaikkapa kaupunginosaseuran aktiivijäsenet. Heille jonkin paikallisesti tai valtakunnallisesti tärkeän asiakirjan katselu voi jo itsessään olla suuri elämys. Sukututkijalle oman isoisoisän omakätisen allekirjoituksen näkeminen voi jo muodostua elämykseksi. Usein siihen riittää yksi näkemiskerta ja hyvälaatuinen värivalokopio muistoksi. Sen jälkeen voi palata taas digiarkiston pariin tekemään oikeaa tutkimusta.

Meillä ainakin tämä edellä kuvattu muutos on jo todellisuutta. Tutkijasaliasiakkaiden määrä on polkenut paikoillaan viime vuodet, ja ehkä muutamalla prosentilla jo laskenutkin. Sen sijaan erilaisten vierailuryhmien määrä on ollut kovassa nousussa, ja samoin esimerkiksi Arkistojen päivän näyttely saavutti tänä vuonna ennätysyleisön. Vierailuryhmien ja näyttelyiden asiakkaat ovat siinäkin mielessä erittäin arvokkaita, että useimmat heistä ovat ensikertalaisia. Tai ainakin hyvin harvakseltaan arkistossa vierailevia henkilöitä. Siksi vierailuryhmät ja tapahtumat toimivat hyvinä ”sisäänheittotuotteina”, jolla asiakkaat saadaan verkkoon tekemään oikeaa tutkimusta.
 
Olli Alm
Tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö

3 kommenttia:

Anssi kirjoitti...

Ihan mielenkiinnosta tähän tekstiin vois linkittää ne "ei kysytyt mutta tilastoidut" kävijämäärät. Jonkinmoinen yhdistetty pitkän aikavälin käppyrä tutkijasali vs. digikäynneistä vois herätellä ihmisiä näkemään tää nykyinen todellisuus :).

Olli Alm kirjoitti...

Pitkän aikavälin käppyröitä emme ole vielä ennättäneet laatimaan, mutta vuosikohtaisia vertailuita on kyllä tehty. Esimerkiksi viime vuonna verkkopalveluiden kävijämäärä versus fyysinen kävijämäärä oli 48:1.

Verkkopalveluiden käyttö myös kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 17,9 %, kun taas fyysinen kävijämäärä pysyi vuoden 2011 tasolla.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Arkistolaitos on tänään julkistanut digitaaliarkiston käyttäjätilastot viime vuodelta.