keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Haasteita


Mitä tehdään Windowsin komentosarjalle? Mikä on bmt? Entä WP95? Miten järjestetään .aup, .html, .pcx tai Microsoft Access Database vai järjestetäänkö ja mihin järjestykseen? Näitä pohdiskelee arkistonjärjestäjä kun eteen tuodaan sähköinen arkisto, siis verkkolevy tuhansine tiedostoineen, kansioissa ja ilman. Ja näistä pitäisi saada jotain järkevää aikaiseksi.

Tärkeintähän on saada talteen tietoa, samalla tavalla kuin paperiaineistoa käsitellessä.  Ja itse asiassa periaate onkin melkein sama, olipa kansiot hyllyssä tai tietokoneen näytöllä. Lähdetään sortteeraamaan aineistoa pienempiin kokonaisuuksiin erilaisilla perusteilla, tiedostojen nimien, tiedostotyyppien ym. mukaan. Etsitään selkeät isot sarjat esim. pöytäkirjat, tiedotteet, projektiaineistot tai muut vastaavat kokonaisuudet ja siirretään omiin kansioihin. Hyvällä onnella saattaa olla jo jonkinlaista kansiorakennettakin valmiina. Loput sekalaiset käydään vähän tarkemmin läpi ja poistellaan samalla ns. turhat tiedot ja tiedostot. Voisi tietysti kysyä, mikä on turhaa tietoa ja mitkä turhia tiedostoja. Turhan tiedon tunnistamisessa auttaa ”tavallinen arkisto-osaaminen”, ainakin jos saa tiedoston auki, mutta tiedostojen tunnistamista pitää alkaa opetella. On tiedettävä mitkä tiedostot on säilytettäviä tai hävitettäviä. Vai voiko pelkän tiedostotyypin perusteella päätellä, että sen sisältämä tieto on tai ei ole arvokasta? Osittain voikin, mutta sekin pitää tietää.

Ja koko ajan tulee uusia tiedostoja, joiden kohdalla joudutaan miettimään mitä tehdä ja miten saada tiedot tiedostoista. Muitakin temppuja, kuten massakonvertointia Pdf:ksi ja OCR-skannausta tulee varmaan opeteltavaksi. Voi meitä, aikamoisia haasteita.
 
Heljä Strömberg
- digitaalisen järjestämisen pioneeri

maanantai 17. joulukuuta 2012

Vaihtoehtoinen tapa


Asiakirjahallinnon reunamerkintöjä – blogissa on tämän syksyn aikana käyty runsaasti keskustelua arkistonmuodostussuunnitelmista, niiden tarkkuustasosta ja merkityksestä organisaation asiakirjahallinnon ohjauksessa. Katso esimerkiksi Sari Mäkisen kirjoitus Sadan AMS-sivunyksinäisyydestä. Ja jo elokuun lopulla Pekka Henttonen totesi huomanneensa, että meillä pitäisi asiakirjahallinnassa olla kaksi kehityslinjaa, joista toinen perustuisi ennakkosuunnitteluun (eAMS, TOJ) ja toinen taas jälkikäteiseen toimintaan.

Meillä tämä varautuminen etu- ja jälkikäteiseen – malliin oli lähtökohtana jo Capture – projektin alussa. Projektia edeltäneiden, Mamkin kanssa yhdessä toteutettujen, Tuli-kyselyiden (2009 & 2010) sekä projektin aikana toteutetun asiakaskyselyn (2011) ansiosta meillä on koko ajan ollut melko tarkka käsitys siitä, mitä ”kentällä” tapahtuu. Vastausten pohjalta tiesimme esimerkiksi sen, että sähköinen tiedonohjausjärjestelmä on käytössä vain noin kolmasosalla yrityksistä. Ja että suosituimpia tiedon säilyttämispaikkoja ovat tällä hetkellä verkkolevyt (1.) ja SharePoint (2.), eikä irralliset kiintolevyt ja optiset tallennevälineet ole sen kauempana kärjestä kuin neljäntenä.

Oli siis melko luonnollinen valinta, että ensimmäisiksi pilotointikohteiksi, ja varsinaisen palvelutoiminnan osalta ensimmäiseksi kehityskohteeksi, valittiin verkkolevyt ja irralliset tallennusmediat. Työkaluksi tähän toimintaan on kehitetty mainio Capture Client –sovellus, jolla on mahdollista massana käsitellä tiedostomuotoisia aineistoja ja tallentaa niitä sähköiseen arkistoon. Parhaillaan olemme opettelemassa digitaalisen aineiston järjestämisen taitoja. Client ja arkistojärjestelmä kun ovat vain työkaluja. Vähintään yhtä tärkeää on löytää oikeat työskentelytavat aineiston käsittelylle ja säilyttämiselle, sekä laatia niitä koskevat ohjeistukset. Veikkaisin, että olemme tässä asiassa jonkin sortin pioneereja Suomessa. Toivottavasti joku vinkkaa meille, jos tietää esimerkkejä digitaalisen aineiston järjestämisestä vaikkapa muualta maailmasta.
 
Olli Alm
Tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö/
Capture-hankkeen projektipäällikkö

tiistai 11. joulukuuta 2012

Tiedottaminen tahtoo unohtua...

Kävin tässä aamupäivällä läpi Capture-projektin materiaaleja iltapäivällä pidettävää viimeistä ohjausryhmän kokousta silmällä pitäen (projektihan loppuu nyt vuodenvaihteessa). Kaiken muun projektin tuottaman dokumentaation keskeltä silmiini sattui myös asiakaskyselyn yhteenveto tammikuulta 2012. Capture-projektissahan toteutettiin asiakaskysely yritysten asiakirjahallintoihmisille marras-joulukuussa 2011. Tuloksia hyödynnettiin sitten mm. projektin pilotointikohteiden valinnassa ja käyttötapauskuvausten laadinnassa.

Mutta, mutta... olisihan nämä kyselytulokset tietysti voineet kiinnostaa alan ihmisiä laajemminkin, sillä saimme sentään (anonyymit) vastaukset kolmeltakymmeneltäyhdeltä yritykseltä koskien heidän asiakirjahallintoa ja sähköisiä järjestelmiä. Olisi näistä tuloksista voinut varmaan jonkun artikkelin vaikka Failiin raapustaa. Noh, yritän korjata tilanteen projektin loppuraportissa, joka julkaistaneen noin kuukauden päästä.

Sinänsähän tuloksissa on mielenkiintoista tietoa mm. käytetyistä metatietostandardeista. Niissä nimittäin Dublin Corella - siitä johdettuine JHS- ja SFS-käännöksineen - on aika selkeä johtoasema verrattuna esimerkiksi sähkeeseen tai MoReqiin. Kyselyn painopiste oli tietojärjestelmissä, niiden käytössä ja pitkäaikaissäilytysten tarpeen arvioinnissa. Mutta palaan tosiaan tähän asiaan loppuraportissa...

Olli Alm
Tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö/
Capture-hankkeen projektipäällikkö

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Capture -hankkeesta kohti toteutusvaihetta


Elkan EAKR-rahoitteinen Capture –projekti vetelee viimeisiään, eli toisin sanoen 31.12. päättyvän projektin osalta alkavat aamut olla vähissä.  Projektin ensimmäisessä vaiheessa mietittiin sitä, että mitkä ovat sellaisia palveluita, joita Elka jatkossa toteuttaa.  Kun palvelut oli saatu kuvattua, ryhdyttiin suunnittelemaan sellaista tietojärjestelmää, jolla palvelut pystyttäisiin mahdollisimman joustavasti ja tehokkaasti toteuttamaan. Keskeisimpiä käyttötapauksia, kuten analogisen aineiston luettelointia, sähköisen aineiston vastaanottoa ja verkkolevyaineiston järjestämistä ja tallentamista, on projektin aikana harjoiteltu ja testattu pilotoinneilla. Seuraavaksi onkin sitten tuotantojärjestelmän hankinnan aika.

Elkan hallitus teki kesällä päätöksen, että lähdemme mukaan Open Source Archive –projektiin, jossa avoimen lähdekoodin komponenteista rakennetaan uusi arkistojärjestelmä sekä Dark Archive –mallinen pitkäaikaissäilytysratkaisu. Kyseinen OSA-hankkeessa toteutettava arkistojärjestelmä tehdään Capture -projektin määritysten mukaisesti. Elka on OSA –hankkeessa hyvin tiiviisti mukana tuomassa arkistoinnin ja pitkäaikaisen säilytyksen kokemustaan, sekä tietysti myös seuraamassa, että tietojärjestelmän toteutuksessa noudatetaan Capture –hankkeen tekemiä määrityksiä. Uskon, että toteutuksesta on vastaamassa hyvin ammattimainen porukka, ja että syntyvästä ratkaisusta tulee kansainvälisestikin katsoen täysin vertailukelpoinen järjestelmä.

Uusi arkistotietojärjestelmä toteutetaan iterointimenetelmällä, aloittamalla kriittisimmistä toiminnoista, ja edeten niistä pikku hiljaa kohti kehittyneempiä versioita. Ensimmäisen testiversion saamme käsiimme ennakkotietojen mukaan jo loppukeväästä, joten aika vauhdikasta on eteneminen. Samaan aikaan täytyy tietysti kehittää myös työmenetelmiä ja toimintatapoja. Tietojärjestelmät ovat loppujen lopuksi vain jonkin tietyn palvelun toteuttamiseen tarkoitettuja työkaluja. Kuinka työkaluja oikein käytetään, niin se onkin jo aivan toinen asia.
 
Olli Alm
Tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö/
Capture -hankkeen projektipäällikkö

maanantai 19. marraskuuta 2012

Esimerkkitapaus sukututkimukseen liittyen

Viime vuosina sukututkijatkin ovat jossakin määrin "löytäneet Elkan". Kerronpa tässä siksi ihan lyhyen esimerkin yritysaineistojen hyödyntämisestä sukuhistoriallisessa tutkimuksessa.

Viime viikolla eräs asiakas otti sähköpostitse yhteyttä, ja toivoi tietoja hänen sukulaisensa työskentelystä G.A. Serlachiuksen Kankaan paperitehtaassa 1910- ja 1920-luvuilla. Myöhemmin tiedustelu laajeni koskemaan vielä Porin tulitikkutehdastakin, jossa kyseinen henkilö oli työskennellyt 1920- ja 1930-luvuilla. Kävi ilmi, että sukulainen oli toiminut muutaman kuukauden jaksoissa lumpunkerääjänä Kankaan tehtaalla vuosien 1915 ja 1921 välillä. Asiakkaan mukaan tämä "pätkätyöläisyys" varmaankin selittää henkilön taloudelliset vaikeudet, ja miksi hänen viidestä lapsestaan kolme joutui kasvatti- ja huutolaislapsiksi.

Varsinaisia työntekijäluetteloita tai kortistoja ei kummassakaan arkistossa ollut, mutta palkkakirjat ja -kortit kertoivat työskentelyjaksot, tehdyt tunnit sekä tuntipalkan. Niiden avulla voi tehdä aika hyvän analyysin henkilön ansiotuloista ja elintasosta.

Olli Alm



perjantai 16. marraskuuta 2012

Arkiston asiakashankinta


Tämänvuotista Pohjoismaista arkistojen päivää vietettiin viime lauantaina. Elkassa tapahtumaa juhlistettiin perinteiseen tapaan järjestämällä avointen ovien tilaisuus, johon saapui kaikkiaan parisensataa vierasta. Sen lisäksi Arkistojen päivän näyttelyä kävi alkuviikon aikana katsomassa vielä kuutisenkymmentä henkilöä. Yksi ainut tapahtuma – muutamine lisäpäivineen – vastaa siis noin kolmasosasta koko vuoden (fyysisistä) asiakaskäynneistä. Loput kaksi kolmasosaa muodostuvat tietenkin tutkijasaliasiakkaista ja erilaisista vierailuryhmistä.

Valtaosa niin Arkistojen päivän, kuin myös vierailuryhmien, kävijöistä kommentoi, että ”enpä tiennyt tällaista laitosta olevankaan”, ”miksi ette mainosta enemmän toimintaanne” ja että ”täällähän on vaikka kuinka valtavasti mielenkiintoista nähtävää”. Elka ei siis ole kauhean tunnettu instituutio suomalaisten, eikä edes mikkeliläistenkään, keskuudessa. Siksi meidän tiedottamistoiminnan ensisijainen tarkoitus on lisätä ylipäätänsä arkistomme tunnettavuutta. Ehkä myös tästä tilanteesta johtuen Elkan asiakasmäärät eivät ole viime vuosina olleet laskusuunnassa, niin kuin monella muulla arkistolla. Vaikka Elka on instituutiona ollut olemassa jo 31 vuotta, niin tunnettavuutemme ei ole vielä saavuttanut täyttä potentiaaliaan. Esimerkiksi historiantutkijat käyttävät pääasiassa niiden arkistojen palveluita ja aineistoja, joihin ovat tottuneet, ja joihin heidät on koulutettu. Jos professorit ovat tottuneet käyttämään tiettyjä laitoksia ja niiden vakiintuneita aineistoja, niin niitä he usein suosittelevat oppilailleenkin. Tutkimusperinteet eivät synny vuodessa tai kahdessa, eivätkä aina vuosikymmenissäkään.

Meillä tutkijasaliasiakkaiden määrä on pysynyt vuodesta toiseen melko lailla samalla tasolla, mutta esimerkiksi kaukolainojen, verkkopalveluiden käyttäjien ja vierailuryhmien kävijämäärät ovat olleet nousussa. Sinänsä kuvaavaa on esimerkiksi tieto, että aineistojamme kaukolainataan muihin arkistoihin lähes yhtä paljon kuin niitä tilataan tutkijasaliin. Ilmeisesti Mikkeli on monen mielestä syrjässä, vaikka ainakin minun karttakirjani mukaan se sijaitsee melko keskellä eteläistä Suomea. Tunnettu tosiasia on myös se, että matka Helsingistä Mikkeliin on pidempi kuin Mikkelistä Helsinkiin. Toisaalta sijaintimme täällä ”susirajan takana” laskee kyllä huomattavasti kiinteistökustannuksia, jotka ovatkin arkistojen kohdalla se suurin menoerä. Emme siis valita.

Aina ei pitäisi puhua vain akateemisista tutkijoista ja tottuneista harrastelijatutkijoista, sillä jos arkiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus halutaan maksimoida – niin kuin se minun mielestäni pitäisi olla tavoitteena – niin silloin palvelut tulisi kohdentaa mahdollisimman suurelle ihmisjoukolle. Tällöin tulisi selvittää potentiaalisia käyttäjäryhmiä, ja pyrkiä mainostamaan ja kohdentamaan arkiston palveluita heille räätälöidyllä tavalla. Esimerkiksi 60-vuotiaalle historian professorille ei kannata viestiä samalla tavalla kuin arkistosta koskaan kuulemattomalle 30-vuotiaalle. Samaan aikaan täytyy osata viestiä vakiintuneiden kanta-asiakkaiden kanssa ja muistaa kertoa heille uusista aineistoista, ja taas toisaalla pyrkiä tiedottamaan arkiston olemassaolosta ja pyrkiä hankkimaan uusia asiakkaita.

Asiakaslähtöisyys on tietenkin yksi tämän hetken hittisanoista. Sillä tarkoitetaan sitä, että virkamiehet työryhmässä miettivät mitä asiakas haluaa. Näinhän se ei tietenkään pitäisi olla. Siksi seuraan suurella mielenkiinnolla mitä Heidi keksiikään vielä tuolla FIDA:n puolella. Hän kun on nimittäin laittanut asiakkaat pohtimaan, miten muotoiluarkiston palvelut tulisi järjestää. Ehkäpä sieltä jotain ideaa voisi tänne luutuneelle ja pölyttyneelle yritysarkistopuolellekin vieriä…
 
Olli Alm
Tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Digitaalisen pitkäaikaissäilytyksen haasteet


Hyvälaatuiset paperiasiakirjat voi laittaa hyllyyn - ja jos säilytysolosuhteet ovat edes kohtuulliset - niin asiakirjat säilyvät kyllä satoja vuosia. Digitaalisia aineistoja sen sijaan ei voi vain ’unohtaa’ levylle, ja olettaa niiden säilyvän vuodesta toiseen, koska digitaaliset aineistot vaativat jatkuvaa tarkkailua ja huolenpitoa. Sähköinen pitkäaikaissäilytys on pohjimmiltaan vain ennakkoon suunniteltu tapa toimia eri tilanteissa. Jotain mystisen vaikeaa aiheessa tosin täytyy olla, koska asiaa ei ole vielä Suomessa saatu ratkaistuksi. Niin sanottu ’digitaalisen ajan musta-aukko’ on venynyt 1980-luvun alusta jo 2000-luvulle saakka. Joko 2010-luvun sähköiset aineistot saataisiin pelastettua?

Ohessa on muutamia keskeisiä ongelmia, haasteita ja näkökulmia, joita me sähköisen pitkäaikaissäilytyksen parissa työskentelevät joudumme ottamaan huomioon.

1§ Säilytyspalvelun tarjoajan luotettavuus

Maailma on pullollaan sähköisiä säilytyspalveluita tarjoavia yrityksiä. Mikään ei ole helpompaa kuin ostaa niiltä säilytystilaa ja tyrkätä aineistot pilveen. Mutta jos pitkäaikaissäilytyksen aikaperspektiivi n vaikkapa 20, 30, 50 tai 100 vuotta, niin palveluntarjoajan luotettavuus kannattaa ottaa tarkasteluun. Onko yritys pystyssä vielä kolmen vuoden kuluttua? Ennätätkö siirtää aineistosi turvaan ennen kuin joku vetää viimeisen kerran pistokkeen irti seinästä?

2 § Tiedostoformaattien konvertointi

Edellä mainittu ongelma on varmasti jotenkin ratkaistavissa vaikkapa hajauttamalla aineostot useiden eri palveluntarjoajien servereille ja tekemällä sopimuksiin kunnolliset exit-klausuulit. Toisin sanoen bittien säilyttäminen ei liene suurin ongelma. Useimmat palveluntarjoajat tarjoavat kuitenkin vain säilytystilaa, eli sama asia kuin jos vuokraisit jostakin varastohallista hyllytilaa paperiasiakirjoillesi. Paperisten dokumenttien formaatit eivät tosin vaihdu vuosien kuluessa, mutta sähköisissä aineistoissa ne vaihtuvat. Jo joitain 1990-luvun ohjelmistoilla luotuja dokumentteja on hankala aukaista, 1980-luvusta nyt puhumattakaan. Sähköisessä pitkäaikaissäilytyksessä tulisi käyttää vain yleisesti käytössä olevia, ja mielellään pitkäaikaiseen säilytykseen sopivia, tiedostoformaatteja. Lisäksi ne tulisi aina tietyn väliajoin konvertoida uuteen formaattiin, jotta ne olisivat käytettävissä jatkossakin.

3 § Aineiston löydettävyys ja käytettävyys

Kun aineiston säilytys ja tiedostoformaattien migraatio on saatu ratkaistuksi, niin ei se vielä tarkoita, että pitkäaikaissäilytyksen ongelmat olisi ratkaistu. Useimmilla yksityishenkilöilläkin digitaalisia tiedostoja voi olla kymmeniä tuhansia kappaleita (useimmissa tapauksessa digikuvia sekä tekstitiedostoja). Suurten yritysten tapauksessa kappalemäärät lasketaan tietenkin miljoonissa. Pelkästä säilyttämisestä ei koskaan ole iloa, jos aineisto ei ole käytettävissä. Eivät arkistotkaan säilytä kokoelmiaan säilyttämisen ilosta, vaan kyllä niitä säilytetään käyttöä varten. Säilyttämisen hallintaa varten tarvitaan siis jokin tietojärjestelmä, jonka avulla huolehditaan aineiston käytettävyydestä. Useimmiten asia ratkaistaan jonkinlaisen tietokantasovelluksen avulla. Tietokantaan tallennetaan dokumenttien sisältöön ja niiden käyttöön ja kontekstiin liittyvää metatietoa, jonka avulla voidaan huolehtia tiedon löytymisestä ja myöskin löydetyn tiedon luotettavuudesta.

4§ Kyllähän se jotain maksaa

Gigantista voi käydä ostamassa satasella ulkoisen kiintolevyn. Muutamalla kymppitonnilla saa jo kohtuullisia nauhatallennusjärjestelmiä, joiden kapasiteetti on jopa satoja teratavuja. Kuitenkin jos tallentaa aineistonsa pitkäaikaisesti ja luotettavasti, niin palveluntarjoajan tulisi huolehtia vähintäänkin kolmesta yllä olevasta asiasta. Ja mitä tiukemmat vaatimukset asetetaan säilytysympäristön turvallisuudelle ja luotettavuudelle, niin sitä enemmän se maksaa. Aineistot tulisi hajauttaa vähintään kolmeen eri paikkaan ja ne tulisi myös maantieteellisesti hajauttaa. Laitteistojen ylläpidosta ja ammattimaisesta tietopalvelusta aiheutuu myös kustannuksia. Näiden asioiden ymmärtäminen voi olla vähän hankalaa, jos toisena vaihtoehtona on se Gigantista ostettu kiintolevy, tai firman it-niilon palopuhe uudesta hienosta palvelinjärjestelmästä.
 

Näitä asioita on hyvä pohtia, kun mietitään digitaalisten aineistojen pitkäaikaissäilyttämistä. Ja pitkäaikaisella tarkoitan tässä lähinnä yli kymmenen vuotta kestävää säilyttämistä. Toki keskittämisellä saadaan kustannuksia merkittävällä tavalla pienennettyä, ja mm. juuri siitähän Capture-hankkeessakin on kysymys. Tärkeintä on kuitenkin saada digitaalisen ajan musta aukko vihdoin suljettua, ja että pystymme tallentamaan meidän aikamme yrityshistoriaa tuleville sukupolville. Ilman yritysten sähköisten aineistojen säilyttämisen ratkaisua tulevaisuuden historiankirjoitus tulee olemaan valitettavan viranomaispainotteista.
 
Olli Alm
tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö

perjantai 19. lokakuuta 2012

Yhteistä historiaamme tallentamassa


Finlayson, Tampella, Hackman, Rosenlew, Sinebrychoff, Ahlström, Enso-Gutzeit, Serlachius, Rettig ja Paulig. Siinäpä muutamia yrityksiä, joilla on ollut suuri merkitys Suomen teollistumisessa, vaurastumisessa ja kaupungistumisessa 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Liikeyritysten tarpeet johtivat myös pankkilaitoksen kehittymiseen ja Suomen suuntautumiseen läntisille markkinoille. Liike-elämän ja erityisesti vientiteollisuuteen suuntautuneiden yritysten tarpeet olivat vahvasti taustalla myös viimeaikaisemmissa EU ja EMU –jäsenyyksissä.

Kun näin loppuvuodesta kirjoitellaan avustushakemuksia rahoittajille ja tehdään toimintasuunnitelmia tulevalle vuodelle, niin on hyvä myös hetkeksi pysähtyä miettimään instituutiomme perustavinta tarkoitusta: edellä mainittujen(kin) yritysten asiakirjallisen tiedon ja –historian tallentamista tuleville sukupolville. Niillä kun on meidän mielestämme hyvin keskeinen rooli Suomen historiassa, ja siinä kehityksessä, jossa nykyisen kaltainen Suomi on muovautunut.

Rahoituksen kiristyminen johtaa siihen, että arkistojen hankintapolitiikat otetaan entistä tarkempaan syyniin. Elkaan tallennetuilla arkistoilla on hyvin vahvaa paikallista, valtakunnallista tai hyvin monissa tapauksissa jopa kansainvälistäkin merkitystä. Näistä yrityksistä esimerkkeinä vaikkapa Vaisala, Stora Enso ja Nokia. Kaikkien niiden päämarkkina-alueet ovat Suomen ulkopuolella ja ne ovat omalla alallaan globaaleita toimijoita. Asiakirjallisen tiedon digitalisoituminen ja verkottuminen sopii Elkalle erinomaisesti. Monista muista vain kansallisesti toimivista arkistoista poiketen meillä kun on paljon kansainvälisestikin katsoen kiinnostavaa materiaalia ja monilla eri alkuperäiskielillä.

*Varoitus: Edellä oleva teksti sisältää piilomainintaa. Kaikkien tekstissä mainittujen yritysten arkistot ovat tutkittavissa Elkassa.
 
Olli Alm
Tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö

maanantai 15. lokakuuta 2012

Onko nämä netissä?

Ääni lähti arkistonhoitajalta, kun pari päivää kertoi sukututkijoille mitä kaikkea arkistoista voikaan löytyä. Kaksi päivää Kuulutko sukuuni? -tapahtumassa Vantaalla toi taas selkeästi esille sen, miten me olemmekin tuntemattomia. Yksityisten keskusarkistojen osastolla esittäydyimme vastaanottavaiselle yleisölle. Elkan kanssa paikalla olivat Pirjo Kansan arkistosta ja Heli Urheiluarkistosta. Osastollamme oli välillä jopa ruuhkaista, ja esitteitä meni kuin kuumille kiville.

 

Kuhinaa YKA:n näyttelyosastolla. Esittelemässä Heli Yrjänäinen Urheiluarkistosta.

Kun sadat ja tuhannet sukututkijat ovat saaneet sukupuunsa rakennettua, on meillä tuhannen taalan paikka kertoa mistä saadaan tutkimukseen ”lihaa luiden ympärille”. Yksityisten keskusarkistojen kokonaisuudesta saa moneen sukupuuhun lisätietoja, kunhan osaa vain etsiä ja löytää. Ja kyllähän sitä osaa, jos vaan tietää mistä etsiä. Sähköisiin palveluihin ja digitoitujen aineistojen esittelyyn ja saatavuuteen on kiinnitettävä huomiota myös sukututkijoiden ja muiden ”tavisten” kannalta.
 
Tapana on ollut vähän taivastella, kun "ne nykyajan nuoret" vaan soittaa ja kysyy, että eikö näitä ole netissä. No, ajat ovat sen verran muuttuneet, että nyt kahdeksankymppiset mummotkin kyselevät, että onko nämä netissä. Pitäisi olla. Ainakin enemmän kuin nyt. Ja helpommin löydettävissä.
 
Heljä Strömberg

torstai 27. syyskuuta 2012

Capture Clientillä tiedostot talteen


Capture –projektissa on suunniteltavan uuden tietojärjestelmän määrittelydokumentaatio saatu jo ensimmäisen kommentointikierroksen asteelle. Samoin pilotoinnissa on päästy testaamaan jo kaikkia palvelukuvauksissa listattuja eri aineistonhallintaan liittyviä palveluita. Syyskauden aikana painopiste siirtyy yhä vahvemmin pilotoinnin pariin, jotta projektin päättymisen jälkeen saataisiin mahdollisimman lentävä lähtö varsinaisen palvelutoiminnan käynnistämiseen.

Pilotointi alkoi viime keväänä, kun projektia varten luotiin Mikkelin ammattikorkeakoulun palvelinjärjestelmään sähköinen demoarkistotietokanta. Tietokannan metatietoelementit rakennettiin vastaamaan Capture –projektin määritelmiä. Demoarkistossa on kevään ja kesän aikana pilotoitu niin sähköisen kuin analogisen aineiston käsittelyä, tallentamista ja hallinnointia. Capture –projektissa pilotointi ei tarkoita valmiin palvelutuotteen testaamista, vaan erilaisten menetelmien tutkimista esimerkiksi aineiston säilytykseen , metatietoihin ja migraatioihin liittyen.

Yrityksissä sähköiset aineistot eivät useinkaan ole standardien mukaisissa asian- tai dokumenttienhallintajärjestelmissä vaan verkkolevyillä, työasemilla ja erinäisissä Sharepointin kaltaisissa ryhmätyöskentely- ja julkaisujärjestelmissä. Tämä on siis se todellisuus ”kentällä”, johon Elkan on kyettävä vastaamaan. Työkaluksi tähän ongelmaan on projektissa kehitetty Capture Client –sovellus, josta kerron seuraavaksi hieman enemmän. Client mahdollistaa isojen tiedostojoukkojen käsittelyn, metatietojen syöttämisen ja aineiston tallentamisen sähköiseen arkistoon. Aineistoa voi ryhmitellä tiedostotyppien, formaattien, kansiorakenteiden ja muiden ominaisuuksien perusteella. Syntyneille kokonaisuuksille tai yksittäisille tiedostoille voi sen jälkeen antaa metatiedot saman rakenteen mukaisesti kuin ne ovat sähköisessä arkistossakin. Tämän jälkeen valitun aineistopaketin voi siirtää suoraan (Online) sähköiseen arkistoon tai sitten – esimerkiksi Offline työskentelyssä – laatia aineistosta XML-siirtopaketin, jonka tallentaa arkistoon myöhemmin.

Client mahdollistaa siis suurempien tiedostojoukkojen (satojen, ehkä jopa tuhansien tiedostojen) käsittelyn kerralla, metatietojen syöttämisen ja tallentamisen arkistoon. Tämä onkin aivan ehdoton edellytys, sillä eihän analogisessakaan maailmassa kukaan toimita arkistoon yhtä paperia kerrallaan ja sen jälkeen luetteloi sitä arkistoluetteloon. Clientin käyttöönotto tapahtuu nyt siten, että ensiksi sitä testataan Yleisradiolta saatuun Capture –projektin pilottiaineistoon projektin henkilökunnan toimesta. Sen jälkeen Client luovutetaan käyttöönopastuksen kera Yleisradiolle testattavaksi. Ja saadun palautteen perusteella Clienttia pyritään tietysti kehittämään koko ajan paremmaksi ja paremmaksi, jotta se voitaisiin ensi vuoden aikana saada mahdollisimman sujuvasti oikeasti käyttöön.
 
Olli Alm
Tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö
Projektipäällikkö/Capture-hanke

perjantai 14. syyskuuta 2012

Habitare-messuilla kiertelemässä


Vietin päivän kierrellen Habitare – messuilla FIDA -materiaalin kanssa. Tavoitteeni oli päästä juttelemaan muotoilijoiden ja suomalaisia muotoilijoita käyttävien yritysten kanssa ja tehdä F2F -markkinointia, eli kertoa FIDAn toiminnasta kasvotusten. Ennen matkaa kartoitin messujen näytteilleasettajia ja messujen rakennetta, pyrin tavoittamaan mahdollisimman monia kontakteja päivän aikana ja liikkumaan oikeilla osastoilla. Jätin heille ”puheeni” päätteeksi tutustuttavaksi FIDA:n esitteen, lyhyen esittelykirjeen ja käyntikorttini.

Yksi FIDA:n haasteista on käsitteen teollinen muotoilu määrittely. Missä kulkee rajapinnat teollisuuden ja teollisesti tuotetun sarjatuotannon, kuten tekstiilien, rajapinnat. Nykyään harvoista koulutetuista muotoilijoista nousee sankarimuotoilijoita, nykykielellä julkkismuotoilijoita, ja tiimissä tehdyn tuotesuunnittelun sisällä toimivan teollisen muotoilijan työpanoksen löytäminen muusta teollisuudesta on välillä haastavaa.  Monet yrittäjinä toimivat, muotoilijan koulutuksen saaneet, toimivat myös valmistajina tehden tuotteensa alusta loppuun, jolloin myös käsityön, taiteen ja muotoilun rajapinta on häilyvä.

Messuilla huomasin, ettei muotoilu ole yksioikoinen käsite yrityksillekään. Mikäli yrityksestä itsestään ei käynyt selväksi, onko heillä muotoilijoita, aloitin keskustelun heidän kanssaan kysymällä, käyttävätkö he suomalaisia muotoilijoita tuotesuunnittelussa. Tähän saatettiin vastata myöntävästi, vaikka myöhemmin ilmeni, ettei heidän ”muotoilijansa” ole koulutusta saanut Muotoilija.  Ajanhukkaa ja puheenhukkaa enempää haittaa siitä ei tietenkään tullut, koskaanhan ei voi tietää mihin tieto heidän kauttansa kulkee tai minkälaisen ahaa-elämyksen yritys suomalaisesta muotoilusta saa.

Lähdin matkaan hyvillä mielin ja olin positiivisesti yllättynyt saamastani vastaanotosta Habitare-messuilla, yleisesti yritykset osoittivat aitoa kiinnostusta ja tulen ottamaan heihin yhteyttä lähiaikoina, muistutella toiminnastamme ja toivorikkaana ehdottaa jatko-yhteistyötä.

Useampi yrityksen edustaja esitti kysymyksen, mitä heidän yrityksensä hyötyisi osallistumisesta FIDA:n arkiston kartuttamiseen. Kerroin, että sen lisäksi, että arkistomateriaalia kartuttamalla osallistuu tärkeän historiikin rakentamiseen ja ”saa nimensä historian kirjoihin”, yritys saa myös lisänäkyvyyttä mm. FIDA:n nettisivujen kautta. Korostin, että opetusministeriön rahoittamana toimintana FIDA on yhteishyödyllinen toimija.

Kävin tutustumassa messuilla myös mm. Aikamatka 2012 – näyttelyyn, johon oli koottu suomalaista designia ja muuta sisustamista vuosilta 1950–2000. Näyttelyn oli koonnut ja kuratoinut sisutusarkkitehti Kaisa Blomsted. Kävin tutustumassa myös Mikkelin ja Kymenlaakson AMK:n muotoilunopiskelijoiden yhteisprojektiin Nollasarja. Heillä oli ihastuttavia, innovatiivisia tuotteita ja viimeisteltyjä prototyyppeja, Hienoa! Mikkelin AMK:n muotoiluopiskelijoiden kanssa tulemmekin varmaan talven mittaan tutuiksi, sillä tulemme yhteistyössä kehittämään FIDA:n palveluita palvelumuotoilun metodein.

Lounastauolle Habitaressa minut kutsui entinen työkaverini, Taija Sailio, joka toimii parhaillaan WDC2012 Helsinki-Rovaniemi – hankkeessa ja hän kutsui FIDA:n esittäytymään Rovaniemelle business breakfast – tyyppiseen tilaisuuteen. FIDA:n markkinointisuunnitelmaan tämä sopii vallan mainiosti, tavoitteemme on pikkuhiljaa rakentaa verkostoja läpi Suomen.
Messuterveisin,
Heidi Huovinen
Finnish Industrial Design Archives (FIDA)
 
 

torstai 6. syyskuuta 2012

Syksy on saapunut kaupunkiin


Kuten SLS:n Mikael Korhonen tässä eräänä päivänä osuvasti totesi, ei työvuosi ala uudenvuodenpäivänä, vaan elokuussa kesälomien jälkeen. Monilla työpaikoilla on elokuun loppupuolella vietetty työelämään tutustumisjaksoa (TET), joka alkaa perinteisesti kysymyksellä ”Käynks mä täällä usein?”. Sitten kun (lue: jos) kaikkien neljänkymmenenkolmen eri tietojärjestelmän salasanat on onnistuneesti palautettu tajuntaan, voi aloittaa itsensä sijoittamisen kartalle. ”Mitäs minä silloin juhannuksen tienoilla olinkaan tekemässä…?” Syyskuun alkuun mennessä uunojen muistit ovat palautuneet pätkittäin, ja sen huomaa kaikista niistä kymmenistä eri palavereista, jotka on buukattu syyskuun alun ja lokakuun syyslomaviikkojen väliseen ajanjaksoon. Arki on koittanut.

Täällä Elkassakin on sarjakausi 2012/2013 lähtenyt kiihtyvällä vauhdillaan käyntiin. Kaikki työntekijät on turvallisesti saatu pois kesälomilta, ja yksi uusi kasvokin on joukkoon liittynyt. Nimittäin FIDA:n toimintaa pyörittää seuraavien kymmenen kuukauden ajan teollinen muotoilija (AMK) – ja melkein taiteiden maisteri – Heidi Huovinen. Yhteistyötä on alustavasti viritelty myös paikallisen AMK:n muotoilukoulutuksen kanssa, ja innokkaat opiskelijat tulevat ensi talven aikana miettimään ennakkoluulottomalla tavalla FIDA:n tarjoamia palveluita. Puhutaan siis niin sanotusta palvelumuotoilusta.

Sota-arkistoprojektissakin edetään huimaa vauhtia eteenpäin ja kymmenen kilometrin virstanpylväs ylitetään aivan näihin aikoihin. (Siinä olisi isompien kakkukahvien paikka, näin vinkkinä projektipäällikölle…). Projektin henkilöstön vaihtuvuus on ollut todella vähäistä, ja alkuperäisjäsenillä tuleekin syyskuussa jo viisi vuotta täyteen. Arkistojen järjestäminen on kokemuspohjaista touhua, ja siksi projektin vauhti onkin ollut koko ajan kiihtyvään suuntaan.

Huiman suosion saavuttanut (yli 600 tilaajaa) sähköinen verkkolehti on taas työn alla. Eemeli 2/2012:n pitäisi ilmestyä syyskuun lopulla. Kohta aloitetaan myös Pohjoismaiseen arkistojen päivään valmistautuminen. Tämänkertainen teema ”muoto” sopiikin meille kuin nenä päähän. Kiitos teollisen muotoilun arkiston, sekä yritysarkistoissa muutenkin esiintyvien muotoiluaineistojen. Vietämme päivää sen varsinaisena ajankohtana, eli isänpäivää edeltävänä lauantaina (tänä vuonna 10. marraskuuta). Merkatkaahan päivä jo kalentereihinne.
 
Hyvää syyskauden aloitusta toivotellen,
 
Olli Alm

torstai 5. heinäkuuta 2012

Arkistotekniikkaa ja -taktiikkaa

Elkan vapaana oleva hyllykapasiteetti alkoi viime syksyn ja talven aikana käymään hyvin vähiin. Onneksemme kiinteistönomistaja Mikkelin Arkistotalo Oy päätti kevään korvilla tilata hyllyt yhteen vielä tyhjänä olevista arkistomakasiineistamme, kahteen erityisarkistomakasiiniin sekä piirustushyllyjä vielä yhteen makasiiniin. Asennukset saatiin valmiiksi kesäkuun alkupuolella, ja nyt hyllykapasiteettia riittää taas joksikin aikaa.

Kuvassa 1. makasiini 312 neitseellisenä odottamassa uusia aineistoja

Teollisen muotoilun arkisto FIDA poikkeaa muista arkistoista siinä, että se ottaa asiakirjallisen aineiston lisäksi vastaan myös esineitä, kuten ulkonäkömalleja, prototyyppejä sekä tuotantomalleja. Esineiden suojaaminen ja säilyttäminen olivat arkistoihmiselle uusi kokemusta. Säilytysvälineiden osalta oppia on haettu museoalan oppaista sekä museoammattilaisilta kyselemällä. Järjestämisen, luetteloinnin ja valokuvaamisen jälkeen esineet on kääritty silkkipaperiin sekä sen jälkeen pakattu ns. "simpukkamallisiin" arkistokoteloihin. Kaikista isoimpia esineitä ei ole pakattu koteloihin, vaan ne on suojattu pehmeällä polyester fleece-kankaalla.

Kuvassa 2. silkkipaperilla ja polyester fleecellä suojattuja esineitä hyllyssä

FIDA:n esineet on sijoitettu makasiinissa 313 sijaitseviin uusiin liuku-piirustushyllyihin. Näihin metrin syviin ja metrin leveisiin hyllyihin mahtuu isompikin esine. Hyllyjen tukiristikko on sijoitettu hyllyn taakse maksimoimaan tilankäyttöä. Liukutoiminnon ansiosta paljon esineitä ja piirustuksia saadaan säilöttyä pienellä alueella.

Kuvassa 3. FIDA:n esineitä hyllyssä (osa vielä suojaamattomina)

Kaikista pisimpiä esineitä (yli metrin mittaisia) ei uusiinkaan hyllyihin voi sijoittaa. Tällaisia ovat mm. Pentti Leskisen Exelille suunnittelemien suksisauvojen prototyypit. Niiden säilyttämistä varten arkkitehtitoimisto Alm & Vilén suunnitteli ja kehitteli pystysäilytysratkaisun, josta olen erityisen ylpeä. Kyseinen huipputekninen ratkaisu mahdollistaa kapeiden mutta pitkien esineiden tehokkaan säilyttämisen.

Kuvassa 4. Alm & Vilénin huipputekninen pystysäilytysratkaisu

Vielä tätä analogistakin aineistoa ja puuhaa riittää siis arkistoissa. Ei kaikki sentään ole vielä muuttunut sähköiseksi.

Olli Alm
Tietopalvelu- ja kehittämispäällikkö

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kesäkauden toiminnasta


Kesä on taas alkanut varsin lämpimänä ja vähälumisena. Elkan toimitila täällä Mikkelin Kalevankankaalla alkaa pikkuhiljaa tyhjentyä, kun väki suuntaan kesälomien viettoon. Aivan kokonaan arkisto ei kuitenkaan autioidu, sillä tietopalvelu pidetään auki normaaliin tapaan koko kesän ajan. Se onkin hyvä asia, koska Etelä-Savon vahvan loma-asuntokannan ansiosta tutkijasalissa riittää toisinaan hyvinkin paljon huisketta.

Huisketta lienee luvassa myös elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun Mikkelissä järjestetään kotiseutupäivät. Elka esittäytyy tapahtuman aikana torilla yhdessä muiden paikallisten muistiorganisaatioiden kanssa. Sen lisäksi Elka on myös yhtenä vierailukohteena retkiohjelmassa.

Mikäli lomamatka ei suuntaudu Mikkelin vaan Savonlinnan suuntaan, niin kannattaa käydä vilkaisemassa Savonlinnan kirjastossa esillä olevaa teollisen muotoilun arkisto FIDA:n näyttelyosastoa. FIDA esittäytyy osana Muodosta moneksi – näyttelyä, joka on avoinna 26.8. saakka.

Lopuksi vielä viileä kesävinkki: mikäli heinäkuun helteet alkavat kovasti ahdistaa, niin kannattaa tulla jäähdyttelemään +22 asteiseen arkistoomme.

Hyvää ja aurinkoista kesää!

Olli Alm

maanantai 28. toukokuuta 2012

Pitäisikö asiakirjahallinto pelastaa arkistonhoitajilta?


Henttosen Pekan blogissa käydään parhaillaan runsaasti keskustelua suomalaisesta asiakirjahallinnosta. Onko kyse records managementista vai ainoastaan väärin käännetystä record keepingistä. Ja miten paljon Suomessa asiakirjahallintoa kehitetään organisaation omien tarpeiden pohjalta ja miten paljon ulkoapäin tulevien vaatimusten määräämänä.

Herää kyllä väistämättä mieleen taas kysymys, että onko arkistonhoitaja edes oikea ihminen käsittelemään asiakirjahallintoa. Miten elinkaaren loppupään toimija kuvittelee ymmärtävänsä substanssiasiaa ja operatiivista toimintaa. Onko hautausurakoitsija automaattisesti hyvä personal trainer ja samalla vielä synnytysvalmentajakin? Entä neuvooko tieliikennemuseo Mobilian työntekijät konsulttimielessä autotehtaita siitä, kuinka autoja tulee valmistaa? ”Älkää laittako autoon liikaa muoviosia, ne eivät tule kestämään vuosikymmeniä”. Mobilia voisi perustella mandaattiaan sillä, että heillä on pitkällinen kokemus museoautojen säilyttämisestä.

Asiakirjahallinnossa organisaation oman substanssitoiminnan tukemisen tulisi olla ylivoimaisesti tärkein tehtävä. Tulee mieleeni lainata muotoiluseminaarissa esiintyneen Kero Uusitalon sanomaa siitä, että muotoilijan tehtävä on tuoda firmaan rahaa. Sama pätee kyllä asiakirjahallinnon ammattilaisiinkin. Pysyvästi säilytettävien asiakirjojen valinta, ja niihin kerättävien metatietojen määrittely, ei pitäisi olla asiakirjahallinnon lähtökohtien Top3:ssa. Hyvin toimiva asiakirjahallinto kyllä osaa itse huolehtia metatiedoistaan, arvottaa aineistonsa ja huolehtia sen löydettävyydestä. Kun asiakirjahallinto on kunnossa, niin sen jälkeen arkistonhoitajan on helppo napata (capture) sieltä se pysyväisen tiedontarpeen kannalta olennaisin aineisto talteen.

Tarkoituksenani ei siis ole sahata oksaa meidän arkistonhoitajien jalkojen alta pois. Sillä päinvastoin, hyvin hoidettu - ja oikeista lähtökohdista toimiva - asiakirjahallinto on arkistoammattilaisen paras ystävä ja yhteistyökumppani.

Olli Alm

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Muotoiluseminaari keräsi aktiivisen yleisön


Teollisen muotoilun arkistomme FIDA on kuluvan vuoden aikana merkittävällä tavalla aktivoinut toimintaansa ulospäin. Pari ensimmäistä vuotta meni keruutoiminnan käynnistämiseen, ja arkiston olemassaolosta tiedottamiseen muotoilijoille ja muotoilutoimistoille. Näin pystyttiin ”sementoimaan” FIDA:n asema tärkeimmän sidosryhmän, eli aineistonluovuttajien keskuudessa. Nyt kolmantena toimintavuotena on otettu ensimmäisiä merkittäviä askeleita arkistoaineiston esittämisessä ja käyttäjäkunnan aktivoinnissa.


Ensimmäinen näistä tämänvuotisista voimanponnistuksista oli maaliskuun puolivälissä julkaistu Muotoilun menestystarinoita –verkkonäyttely, joka jo ensimmäisen viikkonsa aikana keräsi yli tuhat uniikkia kävijää, ja on sen jälkeenkin ollut Elkan katsotuin sivusto-osio. Tietysti tuollaista sisältökeskeistä verkkonäyttelyä ei ensimmäisinä toimintavuosina olisi voitu tehdäkään, koska ensiksi piti kerätä aineistoa, ja sen jälkeen järjestää sekä digitoida se. Tyhjästä kun ei verkkonäyttelyä voi tehdä. Varsinainen verkkonäyttelyn suunnittelu ja toteutusratkaisun kilpailuttaminen alkoi viime syksynä. Toimittajan valinnan jälkeen toteuttamis- ja näyttelyn koostamisvaihetta kesti noin puoli vuotta. Lopputulosta voidaan pitää varsin onnistuneena. Erityisesti kaivattaisiin vielä käyttäjiltä kommentteja sekä itse näyttelystä, mutta varsinkin näyttelyssä esineisiin tuotteisiin liittyen. Käyttäjäkokemukset ja –kommentit ovat tulevaisuudessa vielä kullanarvoista ajankuvaa 1970-1990-lukujen Suomesta.


Toinen yhtä mittava voimanponnistus oli toukokuun kymmenentenä päivänä järjestetty Teollisen muotoilun tarinoita –seminaari, jonka järjestimme konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa yhdessä Miktechin ja Mikkelin kesäyliopiston kanssa. Seminaarin huippuesiintyjät Krister Ahlströmistä ja Anna Valtosesta alkaen keräsivät Mikkeliin lähes satapäisen kuulijajoukon. Heidän joukossaan oli ilahduttavan paljon teollisen muotoilun pioneereja (koulutus aloitettu suomessa 60-luvun alussa, joten varhainen sukupolvi on nyt eläkeiän tuntumassa). Heidän aineistojensa ja kokemustensa talteen saaminen on yksi FIDA:n ensimmäisistä tavoitteista. Esityksiä elävöitti riemastuttavalla tavalla se, kun yleisössä istui – ja kommentteja esitti – monen esitellyn tuotteen suunnittelija. Arkistoalan termejä käyttäen pääsimme siis kuulemaan äänessä itse arkistonmuodostajatkin. Esityksissä käsiteltiin mm. muotoilun merkityksen huimaa kasvua, muotoilijan ammatin muuttumista sekä muotoiluhistorian hyödyntämistä paremman muotoilun apuvälineenä. Painopiste oli siis selkeästi muotoiluhistoriassa ja sen hyödyntämisessä. Sopivaa kontrastia historia-teemaan toi kuitenkin Kero Uusitalon ja Pekka Harnin esitykset, joissa käsiteltiin enemmän nykypäivän muotoilijan arkea.


Seminaari sai aikaan varsin innostuneen vastaanoton ja kiinnostus FIDA:n toimintaan on sen, ja verkkonäyttelyn, ansiosta huimasti kasvanut. Nyt täytyy vain istua alas puimaan jälkipelejä, ja analysoimaan kokemuksia sekä saatua palautetta. Nyt ei suinkaan pidä passivoitua, vaan hyödyntää ”hypeä” ja suunnata kohti uusia haasteita. 

Olli Alm

tiistai 8. toukokuuta 2012

Sananen kunnostusprojektin arkistologistiikasta Sörnäisissä


Vuoden 2008 alussa varsinaisesti käynnistyneen entisen Sota-arkiston huonokuntoisen aineiston kunnostusprojektissa jouduttiin käytännön logististen haasteiden eteen: miten siirtää ja kuljettaa mahdollisimman tehokkaasti, tarkoituksenmukaisesti ja turvallisesti huonokuntoista asiakirja-aineistoa – kansallista kulttuuriperintöämme – Helsingin Sörnäisistä Mikkelin Kalevankankaalle. Sota-arkiston aineistoa oli aikojen saatossa toki siirretty paikasta toiseen aikaisemminkin, viimeksi Helsingin sisällä vuonna 1997, kun Sota-arkisto muutti Siltavuorenrannasta Venäjän armeijan entisestä provianttimakasiinista suurempiin tiloihin Sörnäisten Työpajankadulle.

Aivan projektin alkuvaiheessa, ensimmäisten aineistosiirtojen aikana käytössä oli lainamuuttolaatikot, jotka kasattiin ja siirrettiin kuljetusrekkaan työntökärryjen avulla. Melko pian kuljetusvälineissä siirryttiin kuitenkin kunnostusprojektia varten erikoistilauksena valmistettuihin rullakoihin. Tämä tehosti ja helpotti monessa mielessä aineiston siirtämistä. Alkuun rullakoiden kanssa suurimpana ongelman oli alkuperäisten pyörien kiinnitysten vääntyminen kovan arkistopainolastin alla, mutta tilanne korjaantui kestävämmän pyöräratkaisun asennuksen jälkeen. Rullakoiden suhteen esiintyi ennakkoon huolta niiden siirtelyn ja säilyttämisen haasteellisuudesta entisen Sota-arkiston sisätiloissa (kynnykset, ahtaat paikat käytävillä ja arkistomakasiineissa ym.), mutta pahemmilta ongelmilta vältyttiin. Liikkuma- ja säilytystilaa rullakoille löytyi Sörnäisistä suhteellisen hyvin. Ongelmallisia kynnyskohtia varten Mikkelissä valmistettiin puiset kiilat ja rampit, joiden avulla on pärjätty hienosti.

Rullakoiden sisällä arkistoaineisto – asiakirjaniput, kotelot, mapit, erilaiset ”asiakirjapaketit”, vihot, sidokset jne.  – puolestaan päätettiin pakata kasattaviin ja uudelleenkäytettäviin pahvilaatikoihin. Niissä suojattuina aineisto ei pääse esimerkiksi hankautumaan rullakon metallirakenteita vasten siirtämisen aikana ja pysyy muutenkin kompaktisti yhdessä.  Pahvilaatikot, kaksi rinnakkain, sijoitetaan rullakkoon päällekkäin irrotettavien metallisten välitasojen erottaessa kunkin laatikkokerroksen. Edelleen, rullakoihin mittatilauksena tilatut pressut ovat suojanneet alusta lähtien rullakon sisältöä kuljetuksen ajan esimerkiksi kosteudelta ja lialta. Yhteen rullakkoon mahtuu normaalisti keskimäärin n. 5,5 hyllymetriä (hm) arkistoa.  Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteeltä lähetettynä arkistoaineistoa mahtuu Mikkelin autokuljetuksen (Kuljetus P. Reponen) kuorma-autoon kerralla 28 rullakkoa, yhteensä keskimäärin noin 160–170 hm sota-arkistoaineistoa kuljetusta kohden.  

Kunkin keskimäärin kolmen viikon välein lähtevän, projektin tutkimus- ja logistiikkavastaavan vastuulla oleva arkistokuorman (lähetyserän) etukäteen valmisteleminen ja tarvittaessa arkistonmuodostaja- tai organisaatioselvitysten laatiminen on huolellisuutta vaativaa työtä. Ennakkoon olisi myös varmistettava, ettei Mikkeliin lähetetä projektiin ajallisesti tai sisällöllisesti kuulumatonta aineistoa, selvitettävä mahdolliset kateissa tai lainassa olevat aineistot sekä tarkistettava onko lähetyserässä esimerkiksi erityisen huonokuntoista, erikoiskokoista tai muuta aineistoa, jotka vaativat erityistoimenpiteitä.  Lähetyserästä koostetaan Mikkeliin taulukkotiedosto, johon merkitään myös kaikki edellä mainitut poikkeukset ja huomiot. Lähetettävää aineistoa koskevat tiedot ja hyllymetrimäärät siirretään myös projektin logistiikkaohjelmaan.

Lähetyserän ennakkovalmistelun keskeisenä tarkoituksena on, että Elkassa päästäisiin välittömästi kunnostamaan aineistoa ilman sen suurempia sisältö- tai arkistonmuodostajatietoihin tai arkiston fyysiseen kuntoon liittyviä yllätyksiä tai poikkeamia. Näiden selvittäminen Mikkelissä veisi aikaa pois itse kunnostustyöltä. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että ennakkovalmisteluista huolimatta, kaikkia odottamattomuuksia ja epäselvyyksiä ei näin huonokuntoisessa ja järjestämättömässä aineistossa voida ennakkoon sulkea pois.  ”Yllätykset” voivat toisinaan olla myös mielenkiintoisia ja hienoja löytöjä Mikkelin päässä, niin asiakirjatiedollisesti kuin arkistoon joutuneiden erilaisten esineidenkin muodossa.

Samalla kertaa kun huonokuntoista aineistoa lähetetään Elkaan, Mikkelistä saapuu palautuskuorma (eli palautuserä) takaisin Helsinkiin uusissa koteloissa kunnostettuina ja luetteloituina.  Tällöin alkava ”rullakkorumba” - rullakoiden siirrot rekasta ulos ja rekkaan, saapuneiden rullakoiden siirrot kohdemakasiiniin, säilytysyksiköiden purkaminen rullakoista arkistomakasiinin hyllyyn vaatii tekijöiltään paitsi tarkkavaisuutta myös ripeyttä ja fyysistä ponnistusta. Palautuserään liittyy myös tutkimus- ja logistiikkavastaavalle kuuluvat erinäiset vastaanotto- ja kirjanpitomerkintätehtävät tehtävät, aineistojen uusien hyllysijaintitietojen päivitykset (Aarre-arkistorekisteri ja hyllyjen opasteet) sekä sähköisten inventointiluetteloiden paperisten arkisto- ja asiakaskappaleiden tulostaminen. Elkan vastuulla olevien vastaanottotoimenpiteiden jälkeen Kansallisarkiston tutkija Ville Vuolle tarkastaa lopuksi saapuneen palautuserän. Hyväksyttyjen aineistojen omistusoikeus siirtyy Kansallisarkistolle ja aineisto palautetaan jälleen tutkijoiden käytettäväksi. 

Summa summarum, ”Elkan Sörnäisten toimipaikassa” tutkimus- ja logistiikkavastaava, apunaan kaksi muuta Sörnäisissä työskentelevää Elkan projektityöntekijää, vastaa siis sekä lähetyserän ennakkovalmistelusta ja pakkaamisesta että palautuserän vastaanottoon, hyllytykseen, sijainti- ja luettelotietoihin liittyvistä eri tehtävistä.  Tutkimus- ja logistiikkavastaavalle kuuluu myös Kansallisarkiston henkilöstön ja asiakkaiden informointia kunnostusprojektin vuoksi käyttökieltoon asetetuista ja käyttöön jälleen palautetuista aineistoista. Elkan henkilöstölle Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä kuuluu logistiikkatehtävien ohella myös projektiin kuuluvien arkistojen Helsingissä tapahtuvaa kunnostus- ja luettelointityötä.



Esa Huolman

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Capture mullistaa myös paperiarkistojen käsittelyn

Capture-projektia esitellessä huomio tahtoo monesti kiinnittyä uuteen asiaan, eli sähköisen aineiston vastaanottoon, hallintaan ja säilyttämiseen. Totta on, että Capture-järjestelmä tulee luomaan meille kyvyn sähköiseen arkistointiin. Mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt se seikka, että järjestelmä tulee mullistamaan myös paperisten arkistojen käsittelyn täällä Elkassa.

Olen työskennellyt monissa arkistoissa ja tutustunut myös näiden laitosten arkistonjärjestämisprosessia koskeviin työohjeisiin. Ohjeet ovat hämmästyttävänkin samanlaisia keskenään. Klassinen tapa arkiston järjestämiseenhän lähtee arkistonmuodostajan historiaan tutustumisella, sen jälkeen aineiston alustavalla inventoimisella, pääpiirteisellä ryhmittelyllä ja niin edelleen. Kaikissa ohjeissa korostetaan edellä mainittujen valmistelevien töiden merkitystä, koska niiden tekeminen huolella säästää aikaa varsinaisen järjestämis- ja luettelointityön aikana.

Klassisessa mallissa on kuitenkin muutamia selkeitä puutteita. Ensinnäkin valmistelutyö vie paljon aikaa, pahimmillaan jopa neljäsosan koko järjestämisurakan kestosta. Ja toisekseen heti järjestämistyön alkutaipaleella tulisi olla riittävät tiedot arkistonmuodostuspäätösten tekemiseen. Kuitenkin juuri tätä arkistonmuodostajan historiaan liittyvää organisatorista tietoa kertyy kuin itsestään varsinaisen järjestämistyön aikana. Monesti arkistonjärjestäjä kokee ”ai perhana, tästä olisikin pitänyt tehdä oma arkistonsa” –hetken jossakin vaiheessa urakkaansa, ja joutuu jälkikäteen tekemään työläitä muutoksia arkistonmuodostuksen suhteen.

Capture-järjestelmästä pyrimme luomaan mahdollisimman joustavan siten, että arkistonjärjestäjä voi aloittaa luettelointityönsä vaikka saman tien tehtävän saatuaan. Sen kun vain nappaa hyllystä lähimmän kansion tai sidoksen kouraansa ja aloittaa siitä. Pikku hiljaa järjestetyistä yksiköistä alkaa muodostua arkistonmuodostuksellinen verkosto, kun eri organisaatioita linkitetään toistensa edeltäjiksi ja seuraajiksi. Varsinaisesti ei enää käytetäkään käsitettä ”arkistonmuodostaja”, vaan aineistoon liittyy erinäisiä toimijoita, joilla on suhteita keskenään. Siten saadaan toivon mukaan säästettyä aikaa valmistelutöistä sekä jälkikäteen korjattavista arkistonmuodostusvirheistä.

Järjestelmästä – sekä uudesta järjestämiskäytännöstä – pyritään saamaan joustava myös muullakin tavoin. Esimerkiksi siten, että järjestettävä aineisto voidaan luettelointitarkkuudeltaan jakaa eri kategorioihin A, B, C. Kaikista tärkein, eli A kategoria, luetteloidaan asiakirjan tarkkuudella ja samalla se digitoidaan. Kategoria B järjestetään perinteisellä tavalla arkistoyksikön tarkkuudella. Ja kategoria C taas voidaan luetteloida nykytermeillä ilmaistuna noin sarjan tarkkuudella. Kategoria C:hen voi kuulua esimerkiksi isoja homogeenisiä aineistojoukkoja, jotka voidaan helposti hallita karkeammallakin luettelolla. Kategoria C:n nopeampi käsittely vapauttaa työaikaa ydinmateriaalien asiakirjatasoiseen luettelointiin ja digitointiin. Sitä kautta saamme myös yhä enemmän digitaalisia aineistoja verkkoon.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Verkkonäyttelyn kokoaminen oli antoisa projekti

FIDA:n Muotoilun menestystarinoita -verkkonäyttely julkaistiin viime viikolla. Samalla sai päätöksensä näyttelyn noin puoli vuotta kestänyt suunnittelu- ja toteuttamisprosessi. Nyt onkin aika hieman hengähtää ja tarkastella, mitä kaikkea on vaatinut, että ”lapsi” on vihdoin saatu maailmalle kaikkien ihasteltavaksi.

Alkuun verkkonäyttely kulki työnimellä ”Perussuomalainen näyttely”, ja siinä oli tarkoitus esitellä kaikille suomalaisille tuttuja tuotteita sekä kertoa niiden muotoilusta ja muotoilijoista. Tavoitteenamme oli, että näyttely koostuisi näin aluksi neljästä osiosta, mutta tulevaisuudessa sitä olisi mahdollisuus laajentaa. Lisäksi näiden eri osioissa esiteltävien tuotteiden haluttiin olevan keskenään erilaisia, jotta teollinen muotoilu tulisi mahdollisimman laajasti esitellyksi.

Ensin lähdin kartoittamaan, minkälaista aineistoa FIDA:n arkistoista löytyy. Tämän lisäksi käytössäni olivat Elkan laajat yritysarkistot, joiden aineistoissa on onneksi paljon myös muotoiluun liittyviä asiakirjoja. Näyttelyn tekstien kirjoittaminen olikin varsin haastavaa, sillä runsaan informaation tiivistäminen suhteellisen lyhyisiin tekstiosuuksiin vaati paljon työtä. Näyttelyn haluttiin olevan hyvin visuaalinen ja sisältävän paljon kuva-aineistoja, joten kuvien ja piirustusten valitseminen, digitoiminen ja kuvankäsittely veivät myös oman aikansa. Tämän lisäksi näyttelyn elävöittämiseksi FIDA:n esineistä teetettiin 3D-mallinnuksia ja videotallenteita digitoitiin.     

Näyttelyn ulkoasun suunnittelun sekä teknisen toteutuksen päätimme jo hyvin varhaisessa vaiheessa jättää ammattilaisten käsiin. Kilpailutuksen jälkeen näyttelyn toteuttajaksi valikoitui FIDA:n ja Elkan verkkosivutkin suunnitellut mainostoimisto Aalto Oy. Tiesimme jo entuudestaan heidän ”kättensä jäljen”, joten pystyimme luottamaan, että verkkonäyttely saisi heidän avullaan arvoisensa ulkoasun.

Kun näyttelyn osiot alkoivat olla valmiit niin sisällön kuin teknisen toteutuksenkin suhteen, oli aika siirtyä testausvaiheeseen. Siinä verkkonäyttelyn jokainen sivu käytiin läpi, ja testattiin eri selaimilla, että kaikki linkit toimivat, kuvat aukeavat, sivut skaalautuvat oikein ja videot toimivat. Samalla oli lyötävä lukkoon näyttelyn virallinen julkaisupäivä ja ryhdyttävä suunnittelemaan tiedottamista. Näyttelystä laadittiin lehdistötiedote ja mietittiin tiedotuksen kohderyhmiä ja -kanavia.

Verkkonäyttelyn tekeminen oli pitkä ja työläs prosessi, mutta samalla myös todella mielenkiintoinen ja opettavainen. Aineistoja läpikäydessäni ja tekstejä kirjoittaessani opin ehkä hieman itsekin jotakin teollisesta muotoilusta, ja arvostus muotoilijoiden ammattikuntaa kohtaan kasvoi entisestään. Olen ylpeä näyttelystämme!

Sari Muinonen

torstai 22. maaliskuuta 2012

Capturen pilotointi käynnistyi

Capture-hankkeessa päästiin projektisuunnitelman mukaisesti maaliskuun alussa aloittamaan pilotointivaihe. Muutama viikko sitten polkaistiin pystyyn demoarkistotietokanta, jonka avulla niin analogisen kuin digitaalisen aineiston luettelointia, kuvailua ja hallintaa voidaan kokeilla. Tällä hetkellä metatietoelementtikenttiä konfiguroidaan vastaamaan Capturen metatietomallia sekä käytännön toiminnan asettamia vaatimuksia.

Järjestelmään tulee näillä näkyminen neljä erilaista ”tasoa”, jotka järjestyksessä suurimmasta pienimpään kulkevat työnimillä kantaobjekti, ryhmä, arkistoyksikkö ja asiakirja. Asiakirja (item) eroaa muista sillä, että se on pienin kuvailtava yksikkö, kun taas kolme muuta ovat kertymätasoja. Tosin ryhmä voi toimia joko kertymätasona tai yksittäisenä kantaobjektin alle lisättävänä luovutuksena. Kantaobjekti voidaan käsittää esimerkiksi arkistona tai kokoelmana. Kunkin kertymätason metatietoelementit tulevat olemaan melko pitkälti samanlaisia, jolloin kertymätasoja ja niiden sisältöjä voidaan helposti siirtää ja ryhmitellä uudestaan, esimerkiksi järjestämistyön yhteydessä.

Arkistonmuodostaja tullaan korvaamaan toimijalla. Siten esimerkiksi kantaobjektilla, jonka nimi on Matti Meikäläisen valokuvakokoelma, luovuttaja-toimijaksi merkitään Matti Meikäläinen. Sen sijaan ryhmän, arkistoyksikön ja asiakirjan tiedoissa voidaan toimijana mainita vaikkapa valokuvaaja. Elokuvan kohdalla toimijoiksi voidaan nostaa esimerkiksi ohjaaja, käsikirjoittaja, lavastaja, näyttelijät jne.

Pilotointi toivon mukaan ratkaisee monia käytännön toimintaan liittyviä ongelmia. Miten esimerkiksi metatietoja periyttämällä voidaan välttää turhaa luettelointityötä. Tai kuinka aineiston fyysinen hallinta (signumit, sijaintitiedot, hyllymetri- ja kappalemäärät, jne) saadaan pidettyä yhdenmukaisina tietokannassa olevien viitetietojen kanssa.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Voisiko museopuolen metatietostandardeista ottaa oppia?

Olen viime päivinä yrittänyt tutustua museopuolen käyttämiin metatietostandardeihin. Capture- hankkeessa suunniteltavalla tietojärjestelmällä kun tulisi pystyä hallinnoimaan analogisten ja digitaalisten asiakirjojen, piirustusten, karttojen, valokuvien, äänitteiden ja liikkuvan kuvan lisäksi myös teollisen muotoilun arkiston esineitä ja niistä tehtyjä 3D-mallinnuksia.

Asiakirjahallinnon metatietostandardeissa pyritään keräämään tietoa itse asiakirjasta sekä asiakirjallisen tiedon käsittelyprosessista. Jälkimmäinen kuvaa sitä kontekstia, jossa ensiksi mainittu on luotu ja käytetty. Museoissa taas kerätään tietoa esineestä (vrt. asiakirja) sekä niistä tapahtumista (eng. Events), joihin esine on kuulunut. Näitä tapahtumia ovat esimerkiksi esineen valmistus, käyttö, löytäminen ja kuuluminen kokoelmaan. Asiakirjahallinnossa kontekstuaalinen metatieto pyritään tiedonohjaussuunnitelman/-järjestelmän avulla kuvaamaan jo ennen asiakirjojen syntymistä. Museoesineiden luettelointi ja kuvailu tapahtuu luonnollisesti takautuvasti.

Voisiko tästä events –ajattelusta kuitenkin olla jotain hyötyä myös arkistoissa? Kyllä varmaankin ainakin yksityisarkistoissa, joissa järjestämistyö tehdään pääasiassa takautuvasti. Tapahtuma (event) voisi olla yhden tai useamman arkistonmuodostajan ja arkiston kannalta merkityksellinen tapahtuma. Esimerkiksi Veitsiluodon ja Enso-Gutzeitin fuusio. Useissa eri arkistoissa on asiakirjoja, jotka voitaisiin linkittää tähän tapahtumaan. Tapahtuma voisi olla myös esimerkiksi yrityksen 50-vuotisjuhlat, Pertin läksiäiset, tai tyky-iltapäivä Ruunaankoskilla. Asiakkaiden tiedustelut koskevat hyvin monesti jotakin tuollaista yksittäistä tapahtumaa tai asiaa.

Asiasanoitus ja sanastopohjaiset ontologiat ajavat tietysti osittain samaa asiaa. Mutta tuskinpa ne Pertin läksiäiset tai yrityksen 50-vuotisjuhlat ovat yhteiskunnallisesti niin merkittäviä tapahtumia, että niitä tullaan koskaan esimerkiksi YSO:ssa näkemään. Myös asiakirjan tai muun dokumentin käyttöhistoria olisi mielenkiintoista ja hyödyllistä saada talteen, varsinkin jos todella yritetään puhua asiakirjojen elinkaaren osalta jatkumomallista. En usko, että pelkkä sähköisen tiedoston AuditTrail on tähän riittävä väline, eikä sitä ole siihen edes tarkoitettukaan.

En tunnustaudu tämän alan huippuasiantuntijaksi, joten mielelläni ottaisin kommentteja vastaan joko tähän blogiin, sähköpostiin tai vaikka ihan suullisesti.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Historiapäivillä Lahdessa

Kävin viime lauantaina kuuntelemassa kolmannettatoista kertaa järjestettyjen Suomalaisten historiapäivien esityksiä Lahden Sibeliustalossa. Ennätin aamu- ja iltapäivän kuluessa osallistua kolmeen eri teema-osioon. Aamun aluksi Martti Turtola ja Pasi Tuunainen keskustelivat Jyrki Vesikansan johdolla sotahistorian tilasta Suomessa. Sen jälkeen kuuntelin Olli Kivisen johtamaa osiota sotakorvauksista, jossa esiintyivät Karl-Erik Michelsen, Sakari Heikkinen ja Juhana Aunesluoma. Ja iltapäivällä ennätin vielä tutustua puheenjohtaja Eero Miettisen, sekä alustajien Susann Vihman, Pekka Korvenmaan ja Timo Ahtiaisen, johdolla suomalaiseen muotoiluun. Näin arkistonhoitajan näkökulmasta on aina mukava huomata, kuinka historia elää ja sitä tutkitaan. Se antaa lisämotivaatiota meille asiakirjojen säilyttämisestä ja käyttöönsaattamisesta huolehtiville.

Poimin kuuntelemani teemasessiot (esityksiä on yhtä aikaa neljässä eri salissa) sekä henkilökohtaisen kiinnostukseni että työasioita koskevan yhteyden pohjalta. Pasi Tuunainen oli yliopistossa toinen gradu-ohjaajistani ja Martti Turtolan tuotannosta olen lukenut monia elämänkertoja. Sotakorvaukset taas olivat tietysti tärkeä osa suomalaista talous- ja ennen kaikkea teollisuushistoriaa, joten kytkös meillä Elkassa säilytettäviin aineistoihin on ihan selkeä. Puhujista Michelsen ja Heikkinen ovatkin tuttuja kasvoja tutkijasalistamme, ja kuuluupa jälkimmäinen Elkan valtuuskuntaankin. Alustusten jälkeen yleisöllä oli mahdollista esittää kysymyksiä ja kommentteja. Mukavaa olla kuulla erityisesti ”arkistonmuodostajien” itsensä ääntä, sillä yleisössä oli mm. vuorineuvos Jouko Sere, Rauma-Repola Oy:n entinen pääjohtaja, sekä eläkkeellä olevaa ylintä virkamiesjohtoa mm. Suomen pankista ja kauppa- ja teollisuusministeriöstä. Kaikki edellä mainitut henkilöt olivat keskeisiä toimijoita, jos nyt ei ihan sotakorvausten aikana, niin sitä seuranneen bilateraalisen idänkaupan aikana kuitenkin.

Viimeiseksi kuuntelemani sessio suomalaisesta muotoilusta oli mielenkiintoinen paitsi siksi, että onhan meillä Elkassa nyt parin vuoden ajan pyöritetty teollisen muotoilun arkistoa FIDAa, mutta myös muun ajankohtaisuutensa ja kasvaneen merkittävyytensä ansiosta. Muotoilu on asia, johon ehkä vielä 20 vuotta sitten ei juurikaan kiinnitetty huomiota. Toki tunnettiin yksittäisten sankarimuotoilijoiden, kuten Aallon, Franckin ja kumppaneiden, esinetuotanto. Nyt muotoilua tuntuu löytyvän joka puolelta. Fyysisten tuotteiden suunnittelun lisäksi muotoilu on levinnyt mm. palvelumuotoiluun, käyttöliittymien suunnitteluun ja brändäämiseen. Esiintyjistä mainittakoon, että professori Eero Miettisen kädenjälkeä voi ihailla Valmet Automotiven (silloisen Saab-Valmetin) arkistossa. Miettinen oli nimittäin muotoiluosaston johtajana suunnittelemassa avo-Saabien muotoilua Suomessa. Lisäksi meiltä löytyy Miettisen Sisu Autolle suunnittelemien kuorma-autojen piirustuksia. Vuodet 1998-2009 hän toimi Nokian muotoilujohtajana, mutta Elkassa säilytettävä Nokian arkisto ei sisällä noin uutta aineistoa.

Kaiken kaikkiaan oli mukava kuunnella hyviä ja mielenkiintoisia esityksiä Lahdessa. Paikalla oli varmastikin joka teemasta Suomen parhaita asiantuntijoita. Yleisöstä voisi ehkä mainita sellaisen havainnon, että tunnelma oli kuin Vesijärven nuorisoseuran iltamissa: kovasti oli varttuneen oloista. Nuoriso – ja erityisesti keski-ikäiset – tuntuivat puuttuvan tapahtumasta kokonaan. Historiaan perehtyminen taitaa olla sellainen harrastus, johon useimmilla on aikaa vasta eläkepäivillä.