keskiviikko 24. elokuuta 2011

Arkistonhoitaja ja seitsemän pientä insinööriä

Joskus tuntuu siltä, että arkistoihmisen pitäisi olla kaikkien alojen asiantuntija. Ainakin meillä Elkassa työskentelevän tulisi tietää jotakin mm. metsänhoidosta, elintarvike-, puunjalostus-, metalli-, tekstiili- ja elektroniikkateollisuudesta. Lisäksi olisi hyvä olla perustietoja henkilö- ja tavaraliikenteenharjoittamisen perusteista sekä tuntea kohtalaisen hyvin vielä Suomen suhteellisen laaja eri alojen yhdistysten ja liittojen verkosto. Kaikkiin näihin liittyvät talous- ja henkilöstöhallinnon perusteetkin pitäisi hallita.
 
Mikkelin Ammattikorkeakoululla järjestettiin viime viikon lopulla seminaari ”Kulttuuriperintö ja saavutettavuus”. Keskeisin sanoma ainakin itselleni oli ”crowdsourcing”. Eli digitaalisten objektien metatietojen täydentäminen yleisön avulla. Miten monta kertaa olenkaan kaivannut käsittämättömien piirustusten tai kirjanpitokirjojen keskellä alan ammattilaista avukseni. Nyt sellainen mahdollisuus jo häämöttää.
 
Tällä hetkellä joka puolella digitoidaan valtavia aineistomääriä. Kaikki vähänkään niiden kanssa tekemisissä olevat tietävät miten työlästä on saada tiedostoihin edes kohtuullisesti riittävät metatiedot saati sitten hyvät kuvailutiedot kontekstitietoineen. Verkon kautta täydennettävien, jopa itsestään täydentyvien metatietojen mahdollisuus vaikuttaa houkuttelevalta. Paikkatietojen, semanttisen webin ja ”crowdsourcingin” avulla saataisiin lisää metatietoja digitoiduille aineistoille, mutta miksei myös apua analogisten aineistojen kuvailuun. Miten tämä ”yleisöosallistuminen” sitten voitaisiin luotettavasti ottaa mukaan aineistojen kuvailuun, sen ratkaiskoon joku viisaampi.
 
Itse olen aina toivonut vierelleni seitsemän pientä insinööriä ja laskentatoimen ammattilaisen. Nyt se toive on lähellä toteutumista, virtuaalisesti.

Heljä Strömberg

Ei kommentteja: