tiistai 29. maaliskuuta 2011

Kaikki nuo ihQ:t metatietostandardit

Olen viime päivinä hauskuuttanut itseäni tekemällä Excelillä vertailutaulukkoa eri metatietostandardeista, ja täytyy kyllä todeta, että se on harvinaisen puisevaa hommaa. Mutta ei auta itku markkinoilla, sillä Capture-hanketta varten metatietoselvitys täytyy tehdä. Ja ajattelin tarttua ”härkää sarvista” jo näin kohtuullisen aikaisessa vaiheessa, ettei tärkeä asia jää viime tippaan.

Metatietostandardit kuuluvat yleensä (ainakin allekirjoittaneella) siihen joukkoon dokumentteja, jotka selaillaan kursorisesti läpi. Sen verran kiirettä pitää minullakin töissä, että ei yksinkertaisesti ole aikaa syventyä niihin rauhassa ja ajatuksen kanssa. Nyt sain kuitenkin raivatuksi kalenteristani tilaa metatietoselvityksen aloittamista varten.

Exceliin eri standardien metatietokenttiä syöttäessäni ja yhdistellessäni olen kyllä monta kertaa tullut ajatelleeksi, että aivan varmasti joku on Suomessa ihan vastaavaa hommaa tehnyt. Tuskinpa minä olen ainut joka yrittää sovittaa Sähke2:ta, MoReqia, SFS 5914:ta, JHS 143:a ja Dublin Corea yhteen. Varmastikin moni on vastaavaa tehtävää suorittanut, ja erinäisiä vertailutaulukoita aikaan saanut. Mutta ehkäpä nämä verta, hikeä ja kyyneleitä vaatineet vertailutaulukot ovat omistajilleen niin rakkaita, että niitä ei kavereille paljon näytetä.

No voi olla, että näitä asioita täytyy tehdä itse oppiakseen jotakin. Jos jostakin saisi valmiin taulukon, niin se olisi taas yksi dokumentti lisää, jonka vilkaisisi läpi kursorisesti, ja laittaisi sitten pöydälle isoon pinoon muiden kursorisesti luettujen dokumenttien viereen. Tuleepahan nyt vihdoinkin perehdyttyä syvällisemmin metatietostandardien ihmeelliseen maailmaan.

Ei kommentteja: