perjantai 3. joulukuuta 2010

Projektiyhteiskunta

Näin vuoden käydessä kohden loppuaan sitä taas konkreettisesti huomaa elävänsä projektiyhteiskunnassa. Kaikissa hankkeissa ja projekteissa on Sylvesterinä deadline, joten viimeiset rutistukset ovat käynnissä. Elkan kohdalla deadline pukkaa päälle KDK-rajapintahankkeessa, Pikadigi-projektissa sekä FIDA:n käynnistämisessä. Onneksi sentään ViVa3-hanke sai jatkoaikaa seuraavalle vuodelle.

Kaikista koomisimmalta tilanne näyttää KDK:n rajapintamäärityksessä, johon saimme avustuksen vuodelle 2010, mutta liittymisaikataulumme on vasta syksyllä 2011. ElkaD:n osalta OAI PMH -rajapinta on kyllä "valmiina" (lainausmerkit siksi, koska emme tiedä millainen KDK:n asiakasliittymästä lopulta tulee), mutta arkistotietokannan osalta se on vielä vaiheessa. En ole it-ihminen, mutta tiedän kyllä olevan vaikeaa tehdä rajapintaa järjestelmään, jota ei ole vielä olemassa ja jota pääsee testaamaan vasta vuoden päästä.

Digitointihankkeessakin firmat digitoivat parhaillaan laitteet sauhuten asiakirjojamme, mutta lopputuloksesta ei ole vielä varmuutta. Ennätetäänkö kaikkea materiaalia saada valmiiksi ennen vuoden loppua? Elämme siis mielenkiintoisia aikoja. Samalla pitää tietysti katsoa jo tuleviin hankkesiin. Capture alkaa 1.1. ja se on Elkalle todella iso ja tärkeä hanke, jonka seurauksena meillä tulisi olla kyky ottaa vastaan myös sähköistä yritysaineistoa.

Ei kommentteja: